Leffaspoileri ja muuta kivaa

Tänään taidankin taas jaksaa kirjoitella, eilen ei oikein löytynyt inspiraatiota eikä aikaa. Oltiiin nimittäin Drive-In leffassa puoleenyöhön asti. Kysynpähän vaan jälleen kerran että miksei näitä kaikkia kivoja jutskia voi olla myös suomessa? Siellä pyöri kaksi elokuvaa ja sisäänpääsy oli 3 dollaria. Totta kai piti myös ostaa hirveet setit kaikkea mättöä kuten popcornia ja chiliranskalaisia ja karkkia ja jäähilejuomaa. Niin muuten iskä? Voisit oikeasti varata mulle sen ajan hamppilääkärin, vasemman puolen poskihammasta vihloo jo..

Ensimmäinen elokuva oli Apinoiden planeetan synty ja se oli aika kauheeta kakkaa epäuskottavine animointeineen. Siis puhuva apina, for real? Sori spoilauksesta. Toisena leffana esitettiin Bad Teacher joka oli viihdyttävä. Huvittavaa että ensin oli väkivaltaa ja sitten kun pikkupenskat vanhempineen lähtee, näytetään tissit. Kumpikohan noista traumatisoi enemmän hei? Mä en traumoja saanut, mutta meni taas aika hyvin meni voimat kun ilman tekstitystä pitää olla keskittynyt koko ajan. Onneksi noi huttuleffat on yleensä aika helposti ymmärrettävissä.

Eilen käytiin muuten laittamassa hiukset kuntoon STL:ssa. Juurikasvut piiloon ja värimaski mikä kestää kolme viikkoa oli Paul Mitchellillä alle 50 dollaria. Mun hiusten laitto maksaa suomessa noin sata euroa. Ehhh... Joko kyllästyttää kuunnella mun amerikkakehua? :) Mahtava maa, en voi sille mitään. Ja sitten on niin kiva kuunnella kehuja kun ihmiset ihastelee hiuksia ja englannin käyttöä ja kaikkea. Jopa kampaajallakäynti on ihan ekstrakivaa. Kaikki on niin kivaakivaakivaa, laalaalaa!

Tänään sitten ajettiin vähän ekstraa meidän roadtrippiin tulemalla Indianan Crown Pointiin sohvasurffailemaan. Täältä ei aja Chicagoon kuin alle tunnin, joten ajateltiin säästää yöpymiskuluissa. Lisäksi tää surffailu on hauskaa, pystyy tutustumaan uusiin ihmisiin ihan uudella tavalla! Tässä talossa on myös vehnäterrierejä kaksi ja kolme kissaa. Jotenkin kotoisampi olo täällä karvojen seassa kuin motellissa. :)

Silmät jo lupsuu joten taidan kääntää kylkeä ja hiukan nukkua. Hyvää yötä ja huomenta Suomi!

Pikakuulumiset

Nyt en jaksa tänään kovin pitkästi kirjoitella, joten laitan tällä kertaa hiukan lyhyemmän postauksen. Sori, mutta olen lomalla. Pusipusi. :)

Käytiin siellä Stantonissa katsomassa Meramec Cavern joka oli ihan jäätävän hieno. Siellä luolassa sammutettiin yhdessä vaiheessa kierrosta kaikki valot ja se tunne oli aika huumaava! Kokeiltiin myös sitä ziplainailua, joka oli kyllä hintaansa nähden (49 dollaria!!) iso pettymys. Ei tullut adrenaliiniryöppyä, mitä alkuun odotin. Höh. Mutta tulipahan kokeiltua.

Stantonin jälkeen tultiin tänne St Louisiin, joka on muuten aivan ihana kaupunki! Gateway Arch ja vanhat tiilirakennukset modernissa kaupungissa lumosi mut täysin. Käytiin äsken nimittäin kuvaamassa tuo kaari ja jotenkin tuo pyöreä, symmetrinen muoto on sellainen missä silmä lepää. Ja kaikki ne ihanat vanhat sillat tässä matkan varrella! Ahh! En edes aloita niistä..

Laitatettiin myös kynnet uusiksi tuolla downtownissa. Mun piti taas luopua mun ihanista pitkistä akryyleistä, koska suomessa en vaan yksinkertaisesti pysty tekemään töitäni kunnolla niin pitkillä. Ainakin nyt sujuu tämä kännykän näpyttely sutjakammin, kun on vaan geelilakkaa. Ja kysynpähän vaan että miksi tämäkin arjen luksus on suomessa niin pirun kallista.. Yritä siellä saada manipediä 30 dollarilla, not gonna happen!

Mutta nyt, hyvää yötä, on loppukevennyksen aika:

You know it's going to be a bad day when the woman you have been seeing on the side begins to look like your wife.

Sekalaista

Joplin jätetty taakse. Tänään oli tarkoitus täällä Missourin puolella ottaa tyhmiä kuvia mm Hooker's Cutissa ja Rollassa sekä mennä ziplainailemaan Meramec Cavernseille. Näistä edellisistä tuli käytyä vaan Rollassa naureskelemassa stonehenge -replikan luona. Tuotaa... Kuvia luvassa kun pääsen kotiin. Ollaan tosi lapsellisia! :D

Nyt kun reissua on jäljellä alle kaksi viikkoa, mulle iski ahdistus ja epätoivo että ehditäänkö kaikkea.. Esimerkiksi tänään posotettii interstatea kun piti sitä ziplinea kokeilla, mutta Stantoniin olikin joplinista ihan hirveä matka ja me nukuttiin myös pommiin.. Joten mietin että mitä kaikkea sillä matkalla jäi Routelta näkemättä! Onneksi Ozarkien läpiajo pelastaa jo maisemien osalta paljon!

Mä en ole ennen ollut näin pitkään kenenkään kanssa reissussa joten tässä vaiheessa reissua olen huomannut alkaneeni hiukan tiuskia. Ja raivota. Mutta se lienee ihan normaalia. Onneksi toi Kati ei ole yhtään riitaisa, muuten oltaisiin varmasti kiinni toistemme kurkuissa.

Koska huomattiin kuitenkin aika ajoissa iltapäivää että ei ehditä Stantoniin, hidastettiin tahtia ja jäätiin Cuban Wagon Wheeliin yöksi. Tämä on sen Blue Swallown kanssa yksi vanhimmista 66 motelleista. Täällä käytiin Sonicissa meikän ekassa drive-inissa, mä tilasin! ;) heheh, tosi jännää tää meidän elämä täällä. Pestiin myös pyykkiä. Wau! Semmoisia juttuja tänään, eli ei juuri mitään kiinnostavaa kerrottavaa. Näyttää tekstikin poukkoilevan aika hyvään tahtiin. Joten voin varmaan lopettaa tältä päivältä ja kertoa että mun tekee mieli perunaa ja kastiketta. Ei pannukakkua, munia, pekonia, sandwichiä, slushieta, hodareita, pizzaa..... Yhhhhh. Mutta wingsit voisi maistua vielä, sitten taidan olla käyttänyt kaikki ruokalajit.. Ja ei. Salaatti ei ole ruokaa.


Loppukevennyksen paikka:

You know it's going to be a bad day when you put both contact lenses in the same eye.

Takaisin tiellä

Tänään Tulsa jäi vihdoista viimein taakse. Matkaa jatkettiin taas kohti itää - välillä vähän pohjoiseenkin kun eksyttiin - Catoosan, Foyilin, Miamin ja Quapawin kautta Kansasin puolelle. Kansasissa taidettiin viihtyä yhteensä 15 minuuttia, mikä meni sen muutaman mailin kuvaamiseen ja ajamiseen joka kulki mm Baxter Springsin Walmartin takaa! Hienoja nämä kaikki pikkukylät mitä ollaan ohiteltu. Kansasin Galenassa oli tarkoitus käydä syömässä 4 women on the Route -dinerissa, mutta se oli jo kiinni harmi kyllä.

Tällä hetkellä yövytään Missourin Joplinissa. Tuon sohvasurffauksen jälkeen motellin lasku tuli aika ikävänä yllätyksenä. 70 dollaria yöltä, joka on hintaluokaltaan yksi kalleimmista missä ollaan reissun aikana yövytty! Ja kyseessä ihan perushuone, huhhuh. Onneksi Chicagossa sohvasurffailu jatkuu! :)

Jopliniin saapuessa tuli kylmiä väreitä, niin pahasti tämä kaupunki on kärsinyt toukokuun tornadosta. Yksikin osuus taloista ja kaupoista oli niistetty maata vasten, mitään ei ollut jäljellä. Huh.

Huomenna matka jatkuu kohti Springfieldiä ja Meramec Cavernia, mitä siellä päästään tekemään.. Hmm.. Siitä saatte lukea huomenna lisää! Nyt keskityn Conaniin (siunattu TBS) ja Coronaan. Hyvää yötä!

Halataanko?

Joko teitä kyllästyttää kuulla Tulsasta juttuja?Ei hätää! Huomenna siirrytään takaisin tien päälle.

Viime päivät on kuluneet miettiessä kohtaloa, karmaa ja elämää ylipäänsä. Tulsa saa ajattelemaan.. ;) mietin sitä mikä meitä ohjailee elämässä, mikä saa valitsemaan tietyn polun jonka seurauksena on sarja elämää mullistavia tapahtumia ja ihmisiä. Jotenkin kohtalo on musta ikävä ilmaisu, koska toivon ihmisen olevan tietyllä tavalla oman polkunsa herra.. Mutta mistä sitä ikinä tietää?

Jackien kanssa on ollut puhetta karmasta. Mä olen kerta toisensa jälkeen ihmetellyt ääneen miksi Jackie on ollut meitä kohtaan niin hyvä. Mehän ollaan tuntemattomia matkalaisia. Jackie vastaa aina: "karma". Mä tulen todella muistamaan tämän ihmisen lopun elämääni, vaikka kyseessä onkin vain muutaman päivän tuttavuus. Tämä on elämää suurempaa... Kuinka moni meistä voi rehellisesti sanoa että pyrkii kaikissa teoissaan olemaan hyvä ja epäitsekäs? Mä en saattaisi uskoa semmoisen ihmisen olemassaoloon, ellen olisi juuri siihen törmännyt. Uskomatonta. Mä en osaa edes kuvailla kunnolla miltä minusta tämä kaikki tuntuu. Ihan kuin maailmasta olisi pyyhkiytynyt suuri tahra, kun löytää jotain näin suurta.....hyvää. Jotain. Apua. Jäin sohvasurffaamiseen koukkuun heti ensi kerrasta. Toivon myös saavani pian mahdollisuuden laittaa hyvä kiertämään. :) Huudelkaa vaan hipiksi, mutta juttu on nyt niin että tekee mieli halata koko maailmaa!

Mistä tulikin mieleen että voi kun mä saisin aina pidettyä teidät kaikki ihanat tuntemani ja tapaamani ihmiset mukanani. Sitten mulla ei olisi teitä aina niin kova ikävä ja tekin saisitte kokea tämän kaiken upean ja ihmeellisen ja halailla puita mun kanssa!

Elämä on tässä ja nyt!

Tylsä Tulsa

Aivan aluksi haluaisin pyytää anteeksi otsikointiani, ei täällä tylsää ole. Oikeastaan. Vaikka kyllä mulla alkaa olla levottomat jalat jatkaa matkaa. Ollaan nimittäin edelleen täällä Tulsassa, eikä tämä nyt niin iso kaupunki ole että tekemistä riittäisi kovin monelle päivälle. Mutta jotenkin me jäätiin jumittamaan tänne Jackien luokse..

Eilen käytiin Tulsan vesipuistossa, jossa oli hurjat kuusi vesiliukuria ja aaltoallas, mutta Jackie auttoi tässäkin asiassa antamalla meille kausikorttinsa, joten ainakaan sinne ei uponnut paljon rahaa. Ja oli muuten KYLMÄ kun yhtäkkiä lämpötila pudonnut sieltä neljästäkymmenestä noin 23:en asteeseen, brr! Ei pystynyt olemaan kauhen kauan siis. Pilasin myös kuivausrummussa mun uudet hienot Iron Fistin bikinit, aina yhden mäen jälkeen sai tunnustella takapuoltaan että onko siellä vaan repaleet jäljellä! :D Sain siinä sitten hyvän tekosyyn käydä vähän Targetin vaateosastolla ostoksilla tänään.. Köhköh. Mun eläinkuosihysteria karkaa tassusta täällä!

Eilen illalla Jackie päätti viedä meidät näkemään muutamia aitoja Oklahomalaisia. Mentiin sellaiseen suhteellisen jännittävään paikallispubiin missä oli kunnon redneckmeininkiä. Ovella vastassa pari cowboyta, kantrimusa pauhasi sekä livenä että jukeboksilta, känniset ihmiset veti rivitanssia tai tappeli pöydässä ja bilispöydillä oli kova vääntö menossa. Ihan niin kuin elokuvissa, en ehkä kestänyt tilannetta. Mekin pelattiin pari erää ja juotiin jack-kolaa, NAMI! Niin mun lempijuomani oluen lisäksi nykyään. :)

Tänäänhän täällä jenkeissä on Labor Day, eli yleinen vapaapäivä. Meidät kutsuttiin Jackien tyttären kotiin syömään, mutta jouduttiin hylkäämään kutsu kun oli asioita hoideltavana kaupungilla. Koska olihan se tärkeää saada ne eläinkuosibikinit, huoh. Tehtiin myös semmoinen moka että ostettiin lähibensikseltä litran jäähilejuomat. Jumaleissön siinä on sokeria, mä en todellakaan pysty muutamaa hörppyä enempää ottamaan. Mutta jotenkin kun näin ne kaikki eri makuvaihtoehdot, mun päässä naksahti. Ei mene hyvin.. Muutenkin alkaa ruoka täällä tökkiä aika pahasti. Pekonia ja pannukakkua tai hampurilaisia KOKO AJAN. Melkein tekisi mieli salaattia syödä.. Mutta vaan melkein. :)

Taidan tästä mennä valuttamaan tuon jäähilejuoman vessanpönttöön. Viittiskö joku varata mulle ajan rasvaimuun ja hammaslääkärille, parin viikon päähän. Tästä ei hyvää seuraa.....

Couch/sofa surfing

Couch/sofa surfing

So I'm gonna write this entry in english, because this might be interesting for readers from other countries as well. Sorry, my finnish fellows!

Today we got a chance to try sofa surfing here in Tulsa (we are driving route 66). If somebody doesn't know the meaning, let me explain: someone offers you a chance to sleep over at their house for sheer hospitality, so you don't have to pay for it. I don't know the other rules yet (if there is some?) because this is my first time! ;)

I think we were really lucky to meet Jacqveline, our hostess. We went to get something to drink from a liquor store called "Mad Dog". And yes, finnish people like to drink. And it's Saturday! And yes, Mad Dog's the place where you can hook up with her. She was very kind to us. I'm getting really confused with all of this southern hospitality we are experiencing in here!

Her house is awesome too, so if you are traveling trough Tulsa and you are fed up with motels, go to see her in Mad Dog, maybe she'll take you under her protection as well!

The other things we did in Tulsa today, was quad skating. There are two skating rinks (Skates and Skateland) here, but be prepared and warned: it's very crowded in Saturday nights! And there are a lot of kids who might be more worse skaters than you, even if you are a beginner, but anyway they'll go FAST. Don't go if you have problems with your heart! :D

Ok, so now we are gonna try how the night goes and hopefully we are going to experience more surfing during our trip, it would be great. And if you have any questions or anything else, please leave a comment!

Get your kicks on Route 66!

Tänään oli jälleen kerran alla Hwy 66, kun palautettiin meidän mussejuna raiteilleen ranchilta. Käytiin aamulla vielä ratsastamassa pari tuntia ja lopuksi lojuttiin altaalla, jossa allekirjoittanut meinasi saada täysimittaisen paniikkikohtauksen, kun ampiainen laskeutui suoraan tissille. Mokomat kusipäät! Mä purin kieltä ja poskea ja yritin siinä olla tärisemättä ettei se ärsyyntyisi. Oli ehkä elämäni pisin minuutti (tuskin se oli siinä kauempaa, mutta tuntui ikuisuudelta) ja kun ötö lensi pois sai koota itseään hyvän aikaa. Kake 24 vuotta joo, mutta ihan turha sanoa etteikö ne pistäisi ärsyttämättäkin!

Tänään reitin yksi pysähdys oli Arcadian Popsi ja pyöreä lato. Meinasi siellä Popsissa seota pää ihan totaalisesti. Mä en ole mikään limsafani, mutta miettikää limukauppaa, jossa on yli 500 erilaista makua ja väriä! Huhhuh.. Oli vaikea rajata kahteen pulloon meinaan! Ja kaksi pulloa siksi että yritän parhaani mukaan vältellä limuja ja muita sokerijuomia. Eiköhän jenkkiruoasta saa ilmankin riittävästi kaloreita.. ;)

Loppumatka tänne Tulsaan menikin sitten iloisesti sokerihumalan merkeissä. Ja en tiedä johtuiko se siitä huppelista vai mistä, mutta täällä reitin varrella kaikki pikkukaupungit on ihan samanlaisia. Mutta niin se kai menee?

Täällä Tulsassa viihdytään varmasti parikin päivää, vielä en osaa sanoa muuta kuin että tuossa ajomatkan varrella oli ehkä hienoin mun näkemä kampus ikinä.. Onko muilta tulsanmatkaajilta mitään vinkkejä? Niin ja tuli vielä mieleen että OK Cityssä on ehkä maailman eniten stop-merkkejä, meni hermo ajaessa kun aina sai pysähtyä. "Ei sieltä kumminkaan kukaan tule" ei yleensä nimittäin toimi vieraassa kaupungissa...

Loppukevennyksen aika, mie suljen kohta silmät!

"You know it's going to be a bad day when your boss says to you (instead of a hello) 'don't bother to take your coat off'."

Preerian tähtien alla

Preerian tähtien alla

Koska ollaan laskettu meidän reissun kesto näköjään ihan päin prinkkalaa, niin tultiin taas uudelle ranchille hevostelemaan. Note to self: amerikan halki ei ajeta kolmea viikkoa, kahdessakin näkee hidastelemalla jo ihan riittävästi. Tosin sillä en sano että tämä kuukauden loma mua varsinaisesti harmittaisi..

Eilen illalla rakastuin lisää OK Cityn Bricktowniin. Siellä oli sellaista kunnon vanhan kaupungin fiilistä, modernilla lisällä. Käytiin syömässä Hootersin wingsejä, kun niillä oli keskiviikkotarjous. Tuli ähky ja oltiin taas ainoat naisasiakkaat. Muiden naisten kannattaisi myös käydä siellä. Hyvää ruokaa ja kauniita, palvelualttiita naisia. Toimii!

Tänään poikettiin siis reitiltä hiukan pohjoiseen, Island Guest Ranchille Amesiin. Tämä eroaa aika lailla siitä teksasin ranchistä. Täällä on esim. Puita. Eikä haise kakka kun eläinten laidun ei ole osa pihaa! :D

Jotenkin täällä preerian yössä mieli lepää. Sirkat sirittää ja tähdet tuikkii. Ja mietin jälleen kerran armasta kotisuomea.

Äsken istuttiin iltaa ranchin omistajien kanssa, koska uudella emännällä oli syntymäpäivät. Talon äiti oli kuollut vuotta aikaisemmin aivosyöpään, meinasi itku tulla kun kuuntelin tytön tarinaa sinisestä syntymäpäiväkakusta, jonka äiti oli hänelle joka vuosi. Nyt sininen kakku oli tyttären itsensä leipoma. Isä nosti myöhemmin maljan tyttärelleen ja perheelle.. Mukana oli myös tyttären kavereita neljä ja kaikki ottivat meidät, vieraat, avosylin vastaan. Tämä kaikki taas muistutti siitä, miten pitää olla kiitollinen joka hetkestä. Siitä että vaikka kaikki rakkat ei olekaan ympärillä, niin ei se elämä siihen lopu. Niin paljon on kyyneleitä tässäkin talossa vuodatettu, ja vielä ihan viime aikoina, mutta silti meidät jaksettiin ottaa vastaan kuin vanhat ystävät.

Tämä tapahtuma taas vain lisäsi mun janoa.. Janoa nauttia elämästä, tässä ja nyt! Janoa tarttua hetkeen ja unohtaa pelot hetkeksi! Janoa oppia uutta ja olla avoin.. Kaikkea!

Maistuisiko teille? :)

Koukussa ystävällisyyteen

It's Oklahoma City, baby! Hiukan taas jännitti ajaa miljoonakaupungissa, mutta selvisin mä Los Angelesistakin ongelmitta. Me ollaan alettu suunnistaa karttojen avulla ja katsotaan navigaattorista yleensä ilmansuuntia, ei mitään sen ihmeellisempää. Mutta tuolla OK Cityn keskustassa ajoin aika iloisesti päin punaisia kun tirskuin "Gaylord Streetille". Kake 24 vuotta, indeed! Syytän navigaattoria.

Matka OK Cityyn Clintonista sujui mukavasti Routea ajellen, jota olikin pitkät pätkät. Ennen cityä oli sellainen pikkupätkä Reittiä siltoineen, mitä juuri korjattiin, joten sitä ei saanut ajaa. Sekös harmitti! Onneksi yksi pitkä silta päästiin ajamaan, se oli hieno ja se meni canadian riverin ylitse. Tosin melkein kaikki joet ja jopa järvetkin on täällä kuivuneet pois, koska täällä alueilla kärsitään ennätyshelteistä (ja silti motelleilla sulkevat altaat "koska on syksy").

Clintonin jälkeen Reitillä tuli vastaan useita söpöjä pikku kyliä. El Renossa käytiin Sid's Dinerissa syömässä chilihodarit, NAM! Tätä paikkaa ei löytynyt Routen foorumin suosituksista, mutta se pitäisi ehdottomasti lisätä sinne. Siellä oli taas niin kivoja ihmisiä ja saatiin laittaa suomi nuppineulalla niiden seinällä olleelle maailmankartalle. Miksi mä etäännyn aina jenkkilässä tuosta suomalaisesta jurotuksesta? Parin viikon päästä taas murjotetaan joka tapauksessa, mutta täytynee narkata tätä ihmisten ystävällisyyttä riittävä annos syksyn varalle.. Lähetän teille kaikille täältä iiison hymyn. Pitäkää vastahymy kasvoillanne seuraavat puoli vuotta tai mä en kestä! :D

Huomenna mennään täällä OK Cityssä vesipuistoon ja tänään mä haluaisin vielä tuonne Cityn Bricktowniin. Siellä meni sellainen pieni joki jonka varrella voi hypätä vesitaksiin ja ajaa kaupungin läpi sitä jokea pitkin ja bongailla murialeja ja patsaita.

Eilen muuten poikettiin Elk Cityn Route 66 museossa ja siellä oli sellainen pienoispaloasema rakennettuna yhteen nurkkaan. Ja siellä oli tietysti myös sellainen pole mikä paloasemilla yleensä on. Arvatkaa ketkä apinoi sillä tolpalla ihan hiki päässä? :D Siellä ei onneksi ollut muita asiakkaita, mutta ne museovahdit saattoi hiukan ihmetellä kun oltiin siellä perällä niin kauan ja tultiin takaisin tukka sekaisin ja huohottaen! Tirsk.

OK City kiittää ja kuittaa tältä päivältä ja loppukevennykseksi "You know you have a bad day..." -jatkuu:

...when your twin sister forgets your birthday.

Hyvää päivän jatkoa ja muistakaa hymyillä!

Matkan varrelta

Wigwamsista ajettiin mun vaatimuksesta kohti Petrified Forestia ja Painted Desertiä, koska molemmat oli sopivasti reitin varrella. Henkilöauton sisäänpääsymaksu oli 10 dollaria ja upeita maisemia pääsi näkemään ihan koko rahan edestä. Petrified Forestissa oli tosi jänniä kivettyneitä puita ja Painted Desert oli täynnä vaaleanpunaista hiekkaa, silmänkantamattomiin. Suosittelen!

Aavikon jälkeen ajettiinkin jo New Mexicon puolelle, Albuquerqueen (mistä vetoa että kirjoitin tuon väärin. Taas.). New Mexicon rajalla saatiin sellaisesta turisti-infosta tosi hyvä Route 66 -kartta ja löydettiin vanhaa tietä helposti. Ollaan onneksi reissun aikana voitu kunnioitaa vanhaa "Mother Roadia" ja näin ikään vältetty Interstatea. Albuquerquessa (pitäiskö varmuudeksi kirjoittaa eri tavalla, niin toinen olisi varmasti oikeassa? :D) mentiin/jouduttiin ensimmäiseen todella paskaan motellihuoneeseen. Kaken reissuvinkki: kannattaa katsoa että motellin kylteissä lukee "american owned" ja "non-smoking rooms". Selviätte paljon kevyemmin mielin. Albussa pestiin myös pyykkiä pesulassa ja olin tästä aika liekeissä kun pääsin ekaa kertaa kokeilemaan. Tidella tietysti, tuli tosi nostalginen New York -fiilis siitä pesuaineen tuoksusta.

Albun jälkeen ajettiin taas tuli perseen alla vanhaa tietä pitkin. Kovin oli myös kurainen meidän Mustangi, mutta meidän seuraavassa kohteessa, Tucumcarissa (asukasluku luultavasti alle 1000..) sillä ei nyt ollut väliä. Kyllä niiden paikallistenkin Pick-Upit oli paskaisia.. Tucumcari oli kuitenkin meidän tähänastisen reissun suosikki! Meillä kävi munkki kun saavuttiin motelli Blue Swallown pihaan, koska saatiin viimeinen huone, 10 minuuttia myöhemmin tuli seuraavat matkaajat kysymään yösijaa ja niille myytiin eioota. Blue Swallow on yksi Reitin suosituimpia ja vanhimpia motelleja ja se on ollut toiminnassa monta kymmentä vuotta. Siellä viihdyttiinkin kaksi yötä, koska saatiin kuulla omistaja Keviniltä, että ollaan kohta puolessa välissä. Tässä kohtaa todella tuli herätys, että tahtia pitää hidastaa roimasti.

Tucumcarissa oli muutamakin huomion arvoinen paikka: Tepee Curios eli NM:on viimeinen curio-shop. Paljon hauskoja tavaroita! Pow Wow restaurant/Lizard Lounge eli todella hyvää ruokaa ja maailman paras palvelu! Lake Ute (Lake Tucumcari oli jo kuivunut, jännä juttu.......) eli NM:on limaisin järvi. Tucumcarissa pystyi myös bongailemaan Murialeja, eli katutaidetta, ympäri kaupunkia. Sitten siellä oli myös itsepalveluautopesula, jossa eräätkin kävi pesemässä mussen bikineissä ja farkkushortseissa. Meiltä puuttui vaan sellaset isot pesusienet ja vaahto, mutta kyllä niitä kolareita meinasi vieressä kulkevalla kadulla ilmankin tapahtua! ;)

Tucumcari jätettiin haikein mielin, varsinkin kun naapuriin oli edellisenä iltana tullut tosi mukavia Arizonalaisia. Semmoinen mummu todella näytti mitä on southern hospitality, kun antoivat omasta aamupalastaan meille matkaajille evästä. Ja juteltiin koko aamu sellaisissa oleskelutuoleissa aamukahvin äärellä. Että mua harmittaa välillä todella paljon kun suomalaiset on sellaisia jörrejä...

Koska Tucumcari on ihan NM:n ja Texasin rajalla, ajettiin Blue Swallow'sta suoraan Midpoint Cafeeseen, Adrianiin. Näin on siis jo yksi rajapyykki saavutettu. Adrianista kohti Amarilloa, jossa käytiin taas kysymässä Route 66 karttoja turisti-infosta (nämä paikat on tosi käteviä!). Koska tultiin puoliväliin niin kovaa haipakkaa, tehtiin taas yksi poikkeus reittiin: Bar H Dude Ranch, Clarendon!

Ranch oli kyllä kanssa mukava kokemus. Niillä oli hevosia ja lehmiä ja puhveleita ja sonneja ja kissoja ja koiria. Päästiin ratsastamaan ja ratsastusretkellä nähtiin kilpikonnia ja piikkisika! Miettikää! Miten siistiä! Mun lainahevonen oli ihan laukkaamassa koko ajan, edelleen on hieman arse arkana. Mutta hauskaa oli ja ai että se ranchin emäntä osas tehdä ruokaa! Pihviä.... Mmmm..

Ranchillakin olisi voinut viihtyä pidempään, mutta eilen tosiaan vaihdettiin Bix Texaniin, Amarilloon. Siellä ei juuri muuta tehty kuin katsottiin Family Guyta maratonina ja syötiin kuppikakkuja. Mainitsinko siitä ennen lähtöä että taidan lihoa täällä muutaman kilon? Koko ajan tulee juotua jotain jäähilejuomia ja toki syötyä aamusta iltaan, tosi terveellisesti...

Nyt ollaan Oklahoman puolella tänään. Katsotaan lisää tekstiä taas huomenna, eiköhän tässä ole taas purtavaa..

Terveisiä Texasista, part II

Ja jatkoa seuraa, siirryttiin altaalta ilmastoinnin suojiin katsomaan Family Guyta Walmartin kautta. Ihanan amerikkalaista! :D Mulla tuli kameran muistikortti täyteen, joten piti ostaa uusi ja sitten taas eksyttiin ihastelemaan kaikkia turhuuksia mitä paikalliset ostoshelvetit tarjoaa (kuulin että shake weights mainokset on rantautuneet suomeen, jee). Ostin muuten sellasta jeesusteippiä missä on pääkalloja JA KYSYNPÄHÄN VAAN miksei mitään noin siistiä voi saada suomesta?? Aaarrggh. Muutan tänne.

Pakko tosiaan hehkuttaa tänne kaikkea kun on niin siistiä. Kyllä Matti oli oikeessa sanoessaan että elämä on ihmisen parasta aikaa. Ennen reissua jännitettiin molemmat mm sitä, mikä auto saadaan. Ja koska tämä reissu on eeppinen, niin toki saatiin myös Mustangi allemme, jiihaa. Voin muuten kertoa että nimittäin!!

Kiva sitten ajaa taas pösöllä.

Mutta mennäänpä takaisin reitille, muistakaa vaan että jos haluatte edullista leipää, sirkushuveja ja kirkkaita valoja, suunnistakaa Vegasin Planet Hollywoodiin (myös Palms Place on ok)! Eli keskiviikkona 24.8. Aloitettiin varsinainen Route 66, Vegas ei reittiin kuulu, eikä pari muutakaan paikkaa missä ollaan käyty.

Keskiviikkona tehtiin aika tyypillinen roadtripmoka ja ajettiin ihan hullun pitkä matka. Ja ajettiin myöskin harhaan, vaikka Kati ei välttämättä olekaan samaa mieltä. ;) Mutta suunnattiin ensimmäisenä Grand Canyonille. Oli suhteellisen viihdyttävää ajaa soratiellä katto auki, mutta maisemat oli kyllä upeat. Kanjonin sisäänpääsy oli n 40 dollaria, mutta siihen ei sisältynyt Skywalkia. Mutta sai siellä keikkua reunalla ilmankin.

Sitten ajeltiinkin navigaattorin ohjeistuksella jonnekin hevon helkuttiin. Ei tietoakaan vanhasta tiestä, mutta päädyttiin lopulta Seligmaniin, joka on osa Reitin pikkupaikkoja. Sieltä löydettiin legendaarinen ruokapaikka nimeltä Delgadillo's Snow Cap, jonka mainoksessa luki että "dead chicken", heh. Siellä oli myös pihassa jonkun paikallisen bändin treenit menossa. Harmi että se oli kiinni, joten jouduttiin hakemaan kaffet Roadkill Cafesta (You kill em, we grill em). Maintsinko koskaan aikaisemmassa blogissani että jenkkien kahvi on pahaa? Voin kertoa että puolessa vuodessa ei ole paljon edistystä tapahtunut. Tssk. Tämä täytyy tulla suomesta asti opettamaan...

Seligmanista ajettiin vielä kolme tuntia meidän viimeiseen etukäteen varattuun motelliin, eli Holbrookissa sijaitsevaan Wigwamsiin. Ihan hullun nostalginen paikka, missä sai nukkua tiipiissä! Täältä löytyi myös reissun ekat torakat, mmm.

Arzona kuittaa ja aloitetaan loppukevennys:

You know it's going to be a bad day when you put your bras on backwards and they fit better.

Kiitos ja hyvää yötä!

Terveiset Texasista!

> No niin! Viimein opin käyttämään tätä bloggerin mobiiliversiota, huippua!
> Olen teknologian ihmelapsi.. Tosin syön nyt sanojani sen verran että ei
> välttämättä kannata odottaa tekstiä joka päivä, koska
> kaikkialla ei ole ilmaista wifi-verkkoa.
>
> Tällä hetkellä oleillaan Texasin Amarillossa Big Texanin uima-altaalla.
> Keli
> mitä parhain ja elämä maistuu! Route 66:ia ollaan siis ajettu yli
> puolenvälin ja nyt tahti hidastuu ihan toden teolla, tai pyöritellään
> peukkuja viikon verran Chicagossa.
>
> Reissu on ollut ihan huippu! 28 tuntia kesti meidän reissu Los Angelesiin
> kaiken kaikkiaan, mikä pänni suuresti. Lentokoneessa odottaminen ei ole
> herkkua.. Myöskään meidän navi ei toiminut ensin halutulla tavalla, joten
> lentomatkan lisäksi harhailtiin Losissa muutama tunti. Kati hukkasi
> stetsoninsa heti Laxin kentällä, tyypillistä! Tähän päälle jetlag, joko
> riittää?
>
> Los Angeles on varsin tylsä paikka. Hollywood Hillsit ja Walk of Fame tuli
> nähtyä , siinäpä se. Suomen tamperelaiseen tuli törmättyä yhdellä klubilla,
> totta kai. Ja jossain Santa Anassa silloin oltiin, sellaisella
> pikkuruisella
> klubilla. Omituista!
>
> Route 66 aloitettiin Santa Monican lähellä olevalta Soda Fountainilta, joka
> oli ihan sairaan siisti kulmakuppila. Söin BLT-leivän (arvatkaa kuinka
> paljon mä olen syönyt täällä pekonia....) ja mansikkapirtelön. Kuvatulvaa
> tulee sitten kun kotiin päästään.
>
> Soda Fountainilta suunnattiin kohti Las Vegasia, jossa meitä odotti sviitit
> poreammeineen (jotka on muuten käsittämättömän halpoja, n 60-80dolsua yöltä
> päätä kohden, mistä saat suomessa vastaavan majapaikan tuohon hintaan?).
> Siinä välissä seistiin useita tunteja moottoritiellä, koska oli kunnon
> maastopalo päällä!
>
> ...Part twota odotellessa illan mittaan, nyt pulahdan uima-altaaseen...
>

Jännitys tiivistyy

Mulle alkaa iskeä matkustusta edeltävä saamattomuus, kun vaan fiilistelen kaikkea kivaa, mitä kohta tullaan näkemään ja kokemaan! Olisi nimittäin syytä jo pakata, ettei sitten tarvisi kaikkea tehdä kovalla kiireellä, koska silloin mukaan lähtee vain turhaa tavaraa. Been there, done that.

Viikonlopun aikana olen yrittänyt googlailla reittiä selkeämmäksi ja tehdä To Do -listaa, mutta listaa tehdessä tuntee olonsa aika voimattomaksi. Jos me tosiaan halutaan nähdä kaikki tuolla mun listalla, niin ollaan luultavasti reissun päällä vielä ensi vuonna! Kiitos Katin, meillä on 24.8. saakka suhteellisen selvät sävelet, siitä eteenpäin ei olekaan mitään varauksia ja homma luultavasti karkaa lapasesta:

"Minä: mut siis meen vasta oklahoman kohdalla, et aika järkkäämine.

Minä: meillä niin menee joku vuosi siellä :D

Kati: no aijjaa! kiva hei ollaa jossai kansasissa sille et ai meidän lento lähtis tänää.... nykistä "

Noh, toivotaan ettei noin käy. Eipä siellä Kansasissa onneksi olekaan vanhaa Routea ajettavana kuin joku13 mailia!

Meidän olisi siis tarkoitus torstaina lentää Los Angelesiin ja viettää siellä muutama päivä. Ja kyllä, ajetaan Route 66 väärästä suunnasta, tähänkin on syynsä! Losissa turisteillaan muistaakseni 4 päivää, jonka jälkeen suunnataan kahdeksi päiväksi Las Vegasiin. Siinäpä meidän lukkoon lyödyt suunnitelmat! Sen jälkeen ajetaan alkuperäistä Routea niin paljon kuin mahdollista ja katsotaan minne mieli vie. Meidän reitti kulkee Kalifornian, Arizonan, New Mexicon, Texasin, Oklahoman, Kansasin, Missourin ja Illinoisin kautta päätyen Chicagoon. Chicagosta lennot New Yorkiin vanhoja tuttuja morjestamaan ja sieltä sitten kotiin. Tähän menee kuukausi. Huhhuh! Oon täällä ihan intoa piukassa pelkästään kirjoittamisesta. En olisi ikinä uskonut että oikeasti pääsisin tämänkin reissun tekemään. Onneksi on Kati!

Lisää juttua tulossa taas myöhemmin, nyt on pakko välillä poistua tästä koneen äärestä ettei silmiä ala särkeä.

Sunnuntaihaleja!

Salat julki

Kaverini Katin kanssa taannoin käymäni keskustelu meni suurinpiirtein (eli ei lähellekkään, mutta ymmärrätte silti pointtini) näin:

Minä: Vitsit ois kiva joskus ajaa Route66!
Kati: No jooooo, lähdetäänkö?
Minä: Joo vois lähteekkin!
Kati: Avomustangilla?
Minä: Jooooo, koska mennään?
Kati: No vois alkaa kattella lentoja!


Ja siitä se idea sitten lähti. Loppu jääköön historiaan ynnä muita latteuksia tähän loppuun.


Hyvää yötä, jos se uni uskaltaa tältä jännitykseltä koskaan tulla!


Katri

Comeback

No heippa taas kaikille pitkästä aikaa!

Suomessa on nyt elelty ja oleiltu melkein puoli vuotta, enkä missään vaiheessa saanut aikaiseksi kirjoittaa jonkinsortin päätöstä tuolle jenkkilän keikalle. Loppuviikon aikana korjaan asian, lupaan sen! Jos sanani syön, niin mörökölli minut vieköön. Tosiasiassa mun kirjoituslakolle oli ihan hyvä syykin. Täällä maalla on nimittäin hermojaraastavan hidas yhteys, enkä viime aikoina ole jaksanut tästä syystä edes käynnistää konetta. Selaan kännykällä minkä selaan, mutta blogia en sen kanssa jaksa ylläpitää.

Kuten ehkä huomasitte, niin blogin osoite vaihtui ja samalla myös blogin nimi. Nykyään ollaan Kaken kanssa maailmalla, eikä vain Nykissä. Sattuneesta syystä. ;)

Nuorempana ja pienempänä mun tuli pidettyä päiväkirjaa suhteellisen ahkerasti, joten kirjoittamalla avautuminen on mulla ihan veressä. Tosin pyrin olemaan avautumatta liikaa - onhan tämä blogi kuitenkin julkinen. Mutta tietyn osan elämästäni haluan jakaa kaikkien kanssa; ja se on matkustaminen! Mulla muhi jo erään turkinmatkan aikana mielessä idea matkustusblogista, jota voisin täytellä sitä mukaan kun reissuja tulee tehtyä. Ja tässä sitä nyt ollaan: blogi pystyssä ja taas reissuun lähdössä! Se minne menen, selviää seuraavan viikon sisällä. Stay tuned!

Muistakaa:
"Elämä ei ole vain ohikiitäviä päiviä, vaan ikimuistoisia hetkiä!"


Katri

Washington DC kuvina

Pahoittelut pitkästä hiljaisuudesta, mutta viime viikkoina ei vaan ole ollut ylimääräistä energiaa kirjoittaa, eikä kyllä juuri aikaakaan! Lisäksi tämä blogi - kuten myös mun 9 kuukauden reissukin - on tulossa tiensä päähän. Tietäisittepä miten oudolta tuntuu! Joka tapauksessa olen siirtymässä täältä Westchesterin puolelta Manhattanille kahdeksi viikoksi maanantaista lähtien, eikä mulla tule olemaan nettiyhteyttä, joten viimeiset kuulumiset kirjoitan tämän viikonlopun aikana!

Mulla on hirveä määrä kuvia Washingtonista, jossa tuli käytyä viime viikonloppuna. Tarinoitakin löytyy, mutta mun kirjoitusinspiraatio on ihan täysin kadoksissa. Mua jännittää niin paljon tulla takaisin Suomeen.. Toisaalta olen innoissani ja toisaalta mietin keinoja pitää kaikki ne upeat ihmiset jatkossakin elämässäni, keitä olen täällä tavannut. Tuntuu että mulla on tavallaan kaksi elämää, yksi siellä Suomessa ja toinen täällä New Yorkissa. Harmi että ne elämät ei vaan voi yhdistyä...

Mä en voi kirjoittaa mitään tänään, sori kaverit. Nauttikaa kuitenkin kuvista! :)

Lauantaiterveisin

Kake

Kalpeanaama Harlemissa

Parisen viikkoa sitten tuli käytyä Harlemissa, mutta en huomannut videopostauksen lisäksi laittaa muuta. Mulla on tänään ollut kurkku hiukan kipeänä ja muutenkin tukkoinen olo, joten otan illan rauhallisesti ja päivitän blogia, etten vaan tule taas kipeäksi. Iskä sanoi että mun pitäisi ottaa kausi-influenssapiikki ja täältä niitä sais helposti ja ihme kyllä jopa halvalla, mutta kyllä mua silti epäilyttää! Semmosten piikkien otto.. Mä tiedän että mun olisi hyvä myös syödä vitamiineja, että pysyisin terveenä, mutta jotenkin ei ylimääräisten nappien nappailu huvita.

Mutta mennäänpä nyt sinne Harlemiin! Mähän olen tunnetusti harras katolilainen, joten pitihän sitä sunnuntaina kirkkoon päästä. Koska en ole turistina täällä, mulla on enemmän aikaa ja resursseja suunnitella mitä teen ja minne menen. Ja viksuna likkana en seuraa muiden turistien vanaa, vaan katson minne paikalliset menee. Sunnuntaiaamuna olikin helppo seurata vimpanpäälle pukeutuneiden mustien naisten ja miesten vanaa. Harlemissa on muuten varaa valita kirkoista, siellä on aikalailla joka kulmalla, mutta kannattaa pitää mielessä että joihinkin kirkkoihin pitää olla varaus/pitää pukeutua: "formal dress"/voi joutua maksamaan lipuista jopa 60 dollaria.

Suomen ja Harlemin kirkoilla on eroja yhtä paljon kuin yöllä ja päivällä. Tai ainakin tällä nimenomaisella kirkolla, missä me käytiin. Kyseessä oli episkopaalinen (anglikaaninen) kirkko katolisin menoin. Suitsukkeet saattoi olla vähän liikaa mulle, hyvä ettei taju lähtenyt. Laulutkaan ei oikein suomalaisen suuhun sovi, kun ne on niin iloisia! :D Ja ehtoollisviini piti juoda samasta kupista kaikkien kanssa. En ole käynyt vuosiin suomessa kirkossa, mutta eikös siellä kuitenkin saa ihan oman mukin? Parasta kirkonmenoissa oli kuitenkin niiden loppu. Koska lopuksi pappi pyysi kaikkia kättelemään naapureitaan ja kaikki tietysti hyökkäsi meidän kimppuun, kun oltiin uusia kasvoja. Mua jännitti ihan hirveästi, koska en tiennyt että mitä mun oletetaan sanovan/tekevän. Kuuntelin ensin mitä toiset sanoivat "jotainmutinaa peace jupinaa" ja yritin toistaa perässä ja näyttää asiantuntevalta. Lopulta aloin toivottelemaan rauhaa jokaiselle kättelijälle (ja teki mieli näytellä niitä aasialaisten käsimerkkejä). Mun mielestä tämäntyyppinen yhteisöllisyys lämmittää mieltä. Koska musta on aina hauska olla huomion keskipisteenä! ;)

USA:n kotona sain sitten kuulla että toivotus kuuluu seuraavanlaisesti: "May peace be with you."

Toinen syy miksi halusin Harlemissa käymään, oli Sylvia's -niminen Soulfood-ravintola. Ravintolan hinnat on varsin kohtuulliset, varsinkin kun tippi on sisällytetty hintaan, mutta paikka on täynnä turisteja. Tunnelma oli kuitenkin ainutlaatuinen gospelesitysten ansiosta, vaikka se ei välitykkään tuolta videolta ollenkaan. Mutta niinhän se menee, että teidän täytyy itse tulla kokeilemaan. Edelleen toivon, että te kaikki voisitte olla mun mukana seikkailemassa.. Se vasta melkoinen maailmanvalloitus oliskin jos puolet kylmäkoskesta ja muutama tamperelainen lähtisi yhdessä reissuun. Ei varmaan vankilalta vältyttäisi!

Vitsi että mulla kuola valuu kun vaan katselenkin tuota kuvaa.. Maistoin Harlemin omaa olutta ja söin Southern fried chickeniä valkosipulimuussin ja black eyes peasien kera. Maistuis varmaan sullekin??

Otsikosta hiukan, että Harlemissa ei juuri kalpeanaamoja näy. Mutta mulla ei silti ollut mitenkään turvaton olo. Kyllähän joka paikassa saa varovainen olla, mutta ei mulla käynyt mielessäkään että täällä joutuisi vaikka ryöstön uhriksi yhtään sen helpommin kuin Manhattanillakaan. Saattaa tietysti olla ilta/yöaikaan eri meininki, mutta onhan koko City kokenut muutoksen sitten 1990-luvun.

Harlemissa oli paljon katukauppiaita ja alennusmyynnit joka kaupassa, mutta onnistuinpa olemaan ostamatta mitään. Täällä on ollut jotenkin helppo pitää mielessä, että kaikki tavarat on jossain vaiheessa raahattava takaisin suomeen, eli ostamisen (etenkin sen turistikrääsän) kanssa on pystynyt ihan hyvä kontrolli. Toivon että en olisi niin kauhea materialisti siellä kotomaassa sitten, kerran vähemmälläkin pärjää ihan hyvin.

Tällä hetkellä on aika katkeransuloiset tunnelmat, kun tiedän että kotiinpaluu on ihan käsillä. Ehkä kuitenkin enemmän on hyvät fiilikset siitä paluusta ja olen jopa alkanut katsella ja suunnitella itselleni työpaikkaa. Tampereelta. Ehkä se Helsinki ei sittenkään ole mikään kovin hääppönen vaihtoehto. Oonhan mä täälläkin levittänyt Helsinkivihaa ympäriinsä. Ihan paska pääkaupunki! :D

Keveää keskiviikkoa!

Ps. Täällä on taas lumimyrskyjä melkein joka päivä. Polveen asti lunta. Eikä täällä kuulemma ole koskaan vielä ollut tällaista talvea. Ihan just mun tuuria hei, että se lumi seuraa mua suomesta saakka..

Pps. Poistin yhden kylmäkoskivihaajan naamakirjakavereistani, meni niin hermot siihen sen ääliön toitotukseen Toijalan erinomaisuudesta. "Tietkin paremmin aurattu." Ihme mikkihiiri (Teemulle terveiset) saa niin turpaansa kun santiksen kake tulee takasin...

Beer and Brooklyn

Eilisen ja tämänaamuisen jäljiltä vielä semmoiset tärinät päällä, että nitroille olisi tarvetta. Hakkaa jostain syystä sydän edelleen ylikierroksilla, johtuneeko sitten pilalle menneestä tukanvärjäyksestä, simpukoista valkosipulihauteella vai onko vaan pelkkä krapula?

Saatoin ehkä jo mainita että viikko sitten saatiin taloon uusi kämppäkaveri, jonka kanssa eilen lauantaina lähdettiin Brooklyniin turistikierrokselle. Mä olen Brooklyn Bridgen nähnyt yövalaistuksessa, joten tällä kertaa herätyskello soi kahdeksalta aamulla ja mentiin päivänvalossa. Sillan ylityshän kestää noin 20-30 ja siinä samalla näkee vähän maisemiakin, koska jalankulkukäytävä kulkee autotien yläpuolella.

Tänne on ikävästi iskenyt talvi ja eilen tulikin onneksi lähdettyä liikeelle laskettelutakissa, muuten olisin ollut aika ihmeissäni. Westchesterissä oli lähtiessä noin -20 pakkasta, mikä muistutti hiukan liikaa Suomen arktisia olosuhteita jäätävän viimansa ansiosta! Onneksi tuli myös pakattua mukaan tuo äidin Madeiralta ostama pipo...

Kehuin uudelle kämppikselleni, että olen tosi hyvä lukemaan karttaa... Ja nuolasin ennen kuin tipahti! Korjataan nyt sen verran, että olen tosi hyvä lukemaan Manhattanin karttaa, mutta Brooklyn oli kyllä ihan kuin eri kaupunki toisessa osavaltiossa. Saatettiin eksyä noin 6 kertaa. Onneksi nykkiläiset on edelleen ihan älyttömän auttavaisia! Meillä neonvaloilla ilmeisesti vilkku päällä "Turisti" -kyltti, koska apua ei tarvinnut missään vaiheessa erikseen kysyä.

Brooklyn Bridgen jälkeen oli tarkoitus käydä hiukan käppäilemässä Prospect Parkissa ja Brooklyn Botanic Gardenissa, mutta eksyilyn takia piti oikoa ja mentiin suoraan Prospect Park Zoohon.

Sieltä muuten löytyi mulle ennestään tuntematon, kilpikonnille sukua oleva eläin nimeltä Cake (kakkamus cakemus). Caken ruokavalioon kuuluu mm. pitsa ja kreikkalainen ruoka sekä olut. Mukavuudenhaluinen eläin tykkää rapsutuksista ja nukkumisesta sekä hermostuu miespuolisten läsnäolosta (uroscake pelkää naisia).

Oli siellä myös apinoita, joihin muodostin välittömästi tunnesiteen, me kun ollaan älyllisesti aika samalla tasolla.

Mä tunnen yhteenkuuluvuutta myös merileijonien kanssa. Merileijonat pystyy nimittäin syömään 10 kiloa ruokaa päivässä ja ne omistaa (talvisin) paksun rasvakerroksen!

Mä olin aikatauluttanut ja tehnyt meille "To Do" -listan lauantaille, mutta kaikkien niiden eksymisien jälkeen oltiin auttamatta suunnitelmista jäljessä. Lounaskin päästiin syömään vasta puoli neljän aikaan. Kokeilin lauantaina ensimmäistä kertaa Diner -ruokaa. Omeletti juustolla ja pekonilla, toasteilla, ranskalaisilla ja pannukakulla. Oli pikkasen hyvää! Maistui myös mun uudelle japanilaiselle ystävälle, joka on tosi hauska tyyppi! Tullaan juttuun hyvin, eikä Maki onneksi ole kovin tyypillinen japanilainen kaikkine anteeksipyyntelyineen..

Oli erittäin hyvä idea vähän syödä jotain ennen panimokierrosta, koska muuten olisi saattanut vaikka olla humalassa.... Eikun. Eli yksi nähtävyyksistä, jossa halusin poiketa, oli Brooklyn Brewery. Suosittelen tuonne menemään lauantaina tai perjantaina aloittelemaan ennen klubille häippäsyä, hyvää ja halpaa olutta. Sisäänpääsymaksua sinne ei ole ja lauantaisin panimokierrokset on ilmaisia. Ainoa mistä pitää maksaa, on poletit (6/20 dollaria, yksi olut = yksi poletti), minkä avulla saa ostettua olutta (maistiaiset toki ilmaisia).

Minä lähdin liikeelle suklaakaljalla. Alkoi parin hörpyn jälkeen hiukan tökkiä. 10% osuus alkoholia on minulle kaljassa hiukan liikaa.

Niin. Hiukan liikaa.

Pitihän siellä sitten maistella kaikki panimon sen hetkiset tuotteet läpi. Ja siellä oli kyllä aika villi tunnelma tuolla baarin puolella, ihan kuin olisi ollut minikokoisissa Oktoberfesteissä! Siellä oli hyvä mahdollisuus tutustua myös paikallisiin, ja niinhän me taas tehtiin. Loppuilta oli auki suunnitelmien osalta, joten kun sellainen poikaporukka meitä mukaansa pyysi juhlimaan, mehän lähdettiin. Pojat näytti meille kaikkia kivoja illanviettopaikkoja ja lopuksi vielä päädyttiin ChinaTowniin varastobileisiin.. Huhhuh.

Varastolla tanssittiin aamuun asti, koska jäätiin auttamatta viimeisestä Westchesterin junasta.. Vitsi että tuli taas mukavat nuoruusmuistot mieleen, kun tuli valvottua reilusti yli vuorokauden ja juhlittua. Hyvin mä vieläkin jaksoin aamuyhdeksään, vaikka se vaatikin kuuden aikaan kolme kuppia kahvia, etten olisi nukahtanut seisaalleen!

Tällaiset seikkailut, mitä Cityssä saa kokea, on ehdottomasti New Yorkin parasta antia. Vaikka jotkut asiat mua harmittaakin, on vaan niin hienoa olla täällä ja päästä tutustumaan kaikenlaisiin uusiin ihmisiin. Kenekään tapaamista en siis varmasti tule katumaan!

I love NY!

Katri

Read between the lines!

Heipä hei taas!

Nyt mun on pakko päästä purkamaan hieman pahaa mieltäni, ettei mulla mene seikkailun loppu ihan pilalle, koska murehdin. Mä olen tämän ja viime viikon nukkunut tosi huonosti kerran ajatukset painaa..

Viime viikolla aloin ajatella nykyistä elämäntilannettani hiukan objektiivisemmin. Tiesin jo ennen New Yorkiin muuttoa, että vaikka viettäisin elämäni parasta aikaa, takaisin on joskus tultava. Sitten tapasin kivan miehen ja ajattelin, että ei helvetti. En mä täältä halua minnekään lähteä. Seuraavan kymmenen minuutin sisään muistin perheen.. Ystävät.. Tampereen.. Kaiken ihanan ja kamalankin, mikä mua suomessa odottaa. Sitten oli aika lopettaa Gustavon katselu vaaleanpunaisten linssien läpi. Ja mä tajusin, ettei mulla voi koskaan olla tämän ihmisen kanssa minkäänlaista tulevaisuutta. Minkälainen tyyppi yrittää muuttaa toista reilun kuukauden tuntemisen jälkeen?

Toimitaan niin kuin kunnon Kaken kuulukin ja vaihdetaan lennosta suuntaa; eiköhän semmoinen kaveri, joka aiheuttaa mulle näin pahan mielen näin lyhyessä ajassa, ansaitse lukea rivien välistä? ;)

Mä haluan nauttia täysillä tästä viimeisestä reilusta kuukaudesta, jonka New Yorkissa vietän ja haluan, että mulla on kaikki mahdollisuudet nauttia elämästä jatkossakin, siellä suomessa! Eli siis jos nyt epäilette/pelkäätte että mä jään tälle tielleni, niin se ei ole suunnitelmissa. Seikkailla haluan jatkossakin, mutta pidetään se Suomi pääasiallisena tukikohtana!

Rakastan teitä kaikkia. Nih!

Katri

Koska kasvan aikuiseksi?

Mä haluaisin opetella reagoimaan asioihin järjellä, en tunteilla. Näin muutaman viikon jälkeen alkaa tuntua että mä oon hypännyt sellaisen vuoristoradan kyytiin, mistä tulee vain huono olo!

Sitäpaitsi mulla on ihan kauhee koti-ikävä!

Ihan perseestä.

Katri

Terveiset Harlemista!

Tänään käytiin Harlemissa episkopaalijumalanpalveluksessa ja syömässä soul-ruokaa, aika sielukasta!

Katri

Stop!

Kuluneet pari viikkoa on ollut niin täynnä elämää, että täytyy aina välillä pysähtyä hengähtämään. Miksihän aina käy niin, että kaikki tapahtumat iskee samaan hetkeen ja meinaa musertaa alleen? Mä en ole koskaan ollut kovin hyvä käsittelemään näin monia tunteita, jotka puskee päälle samaan aikaan..

Koulussa ollaan käsitelty Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaa (Arizona-asiaa), kotisuomi ja siellä odottavat jutut pompsahtaa mieleen päivittäin, kaverit ja miehet mietityttää. Kaikenlaista. Joten tänään annoin itselleni luvan nollata tilanteen ja tehdä asioita, missä ei juuri tarvi noita harmaita aivosoluja käytellä. Ostoskeskukseen siis ja tyttökaveri kainaloon.

Tuli rentouduttua tyttöjen juttujen keskellä kunnolla pitkästä aikaa! Me lähdettiin Risan kanssa heti koulun jälkeen Palisadesiin ja shopattiin jalkamme kipeiksi. Käytiin siis kaikki ihanat hypistelyliikeet läpi, missä jokaisen miehen järki olisi lähtenyt parissa minuutissa (ja kyllä iskä, koskettiin jokaiseen mahdolliseen juttuun ihan vaan huvin vuoksi). Purettiin mieltä painavat asiat ja keskusteltiin mm. penislävistyksistä. :D Aivan loistava päivä takana. Eikä mua sekään harmittanut että täällä on käynnissä Semi-Annual Salet.

Voiskohan suomeen tulla myös mun mukana Victoria's Secret? Rakastan niitä Body Mistejä!

Niin ja eikö New York olekin ihan sairaan siisti paikka? ;)

Katri