Edellisessä postauksessa olin tuohtunut siitä kuinka täällä joskus tuntuu siltä, ettei voi oikein olla täysin oma itsensä. Tarkemmin pohdittuani asia on edelleen juuri niin. Yritän niellä kiukkuani ja harrastaa Small talkia joka ikisen mahdollisen vastaantulijan ja kaupankassan kanssa. Yksi asia minkä huomasin toistuvan oli se, miten tervehditään ensimmäisellä kerralla, kun tavataan. Täällähän suurin osa amerikkalaisista kättelee (tosin joudut varautumaan myös ikäviin tilanteisiin latinalaisamerikkalaisten kanssa, koska ne haluaa antaa poskisuudelmia) niin kuin siellä suomessakin. Ensimmäisellä kerralla kätellessä kysytään "How do you do?", joka ei siis ole tarkoitettu kysymykseksi, vaan siihen vastataan elämäntilanteesta/oli vitutuksen määrä mikä tahansa "Good, thanks and how do you do?". Sitten kun tunnetaan paremmin, päästään tähän "How are you?" -vaiheeseen. Sanonpahan vaan että voi luoja miten rasittavaa, kun toistat saman lauseen joka päivä töissä/koulussa JOKA IKISELLE IHMISELLE. Mulla menee töissä turhaa aikaa n. 20 minuuttia juuri tämän takia, etten vaan vahingossakaan tule loukanneeksi ketään..
Toisaalta on sitten sellaisia juttuja, jotka voisivat toimia ihan suomessakin, ellei me oltaisi jo valmiiksi niin kovin nöyrää kansaa. Nimittäin "Kiitos!" ja "Ole hyvä!". Ne on kauniita sanoja, mutta tuntuu se suomalaisesta (nyt puhun siis itseni puolesta) hassulta noitakin toistella. Aina kun haluat jotain, pitää muistaa lisätä perään "Please." Kaikesta pitää myös kiittää ja tarvittaessa myös sanoa ole hyvä. Ja mä ihan tosissani yritän muistaa tämän koko ajan. Suomessa moinen ei ole käynyt mielessäkään. Mä kiitän saadessani todella hyvää palvelua/jos olen muuten vain tyytyväinen. Tänään kun kampaaja yritti polttaa mun päänahkaa tulikuumalla vedellä, piti vaan purra huulta ja sanoa ääntä korottamatta "Could you use more colder water, please.". Arvatkaa mitä sanoisin suomessa? :D
Hassulta tuntuu myös kaupungilla herroittelu/rouvittelu. Jos kysyt reittineuvoja poliisilta, pitää sanoa "Excuse me, officer." Siis OFFICER. Amerikkalaisilla on erittäin kummallisen valtava kunnioitus poliiseja kohtaan. Ja vanhempia ihmisiä kohtaan. Jos unohdat sanoa "Sir/ma'am" kun puhuttelet vanhempia ihmisiä, tulee aika rumia mulkaisuja/et saa vastausta ollenkaan. Jos mä taas mietin että joku tulis mua suomessa rouvittelemaan, kun olen keski-ikäinen, saattaisin vaikka suuttua. Se vaan tuntuu niin teennäiseltä ja korostaa entisestään esimerkiksi suurta ikäeroa. Ja mitä poliisiin tulee. En lähtis suomessa heille jutteleen kuin pakon edessä, enkä silloinkaan sanoisi että konstaapeli. :D Tai kysyisi yhteiskuvaan ja kehystäisi sitä olohuoneen seinälle. Täytyykin ottaa teille valokuvaa meidän kämpän olkkarista, missä on noin sata "peukut pystyyn poliisin kanssa" -kuvaa. Olenko mä vaan ollut jotenkin todella epäkohtelias ja huonosti kasvatettu suomessa, kun tämmöiset oikeastaan aika pienet jutut häiritsee mua todella paljon? Kertokaa mielipidettänne!
Sivulauseessa jo mainitsinkin, että täällä ei ole kovin sopivaa korottaa ääntänsä, mikä tuli huomattua kaupungilla kävellessä. Mä hermostuin mun thai-kaverille, koska se haluaisi väärentää yhden paperin meidän yhteistä lomamatkaa varten. Sen kummempaa miettimättä aloin huutaa suhteellisen kovaan ääneen, koska eihän mua muuten uskota. En kuitenkaan huutanut, koska se on yks niistä jutuista, mikä mua ärsyttää suomessa ihan suunnattomasti. Tökeröt ihmiset huutaa julkisilla paikoilla. Mutta täällä ei saa edes korottaa ääntänsä. Poliisisetä pysäytti mut nimittäin sillon kaupungilla ja pyysi puhumaan hiljempaa "kylläpä nuori neiti on nyt kovin epäkohtelias!". Eikä edes huutaa tarvinnut. Ja kun kerroin tästä myöhemmin koululla, opettaja kertoi että olit kuinka vihainen tahansa, älä missään nimessä korota ääntäsi kenellekkään. Tämä tulee kyllä jatkossa tuottamaan ongelmia, koska vitutuksella on tapana kasaantuessaan räjähtää ulos hirveänä huutona. Minkähänlaisia patoutumia mulla on kun tulen takaisin, enhän mä edes juuri kiroile nykyään..
Viimeinen juttu on sellainen, mikä ehdottomasti pitäisi sisällyttää myös suomalaiseen kulttuuriin, toki kuitenkin enemmän järjen rajoissa kuin täällä. Nimittäin tippaaminen. Amerikassa tippiä annetaan kaikille ja kaikesta (jopa mä saan tippiä studiolla). Vaikka et olisikaan tyytyväinen palveluun, tippiä pitää antaa, mutta silloin sopivampaa on tipata hiukan vähemmän kuin hyvästä palvelusta. Määrähän on 10-20 % välillä, mikä nyt hyvältä tuntuu. Tänään esimerkiksi jouduin siellä kampaajalla kysymään koska en ollut varma miten toimia (halusin antaa tippiä koska se täti teki niin hyvää jälkeä ja oli ihan supermukava, mutta en tiennyt että olisko tipin antaminen ehkä epäkohteliasta/jos annan sen suoraan käteen enkä sellaisen nahkakansion väliin, katsooko se että mä olen maailman huonokäytöksisin ipana ikinä), että miten on tipin laita, niin vastaus oli että totta kai. Onneksi kysyin, koska haluan sille samalle kampaajalle vielä toisenkin kerran.. Ja oli muuten aika tyytyväinen juutalainen, koska annoin tippiä 20 dollaria. Hiustenpesijälle en jättänyt tippiä, koska multa löytyy päänahasta kaksi rakkoa. Sen verran multa vielä järkee löytyy päästä, etten päänahan polttamisesta anna rahaa. Hullu maailma.
Rauhaa ja rakkautta sinne Atlantin toiselle puolelle, mä rupeen odottelemaan elämäni ensimmäistä hirmumyrskyä.
Katri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti