It's Oklahoma City, baby! Hiukan taas jännitti ajaa miljoonakaupungissa, mutta selvisin mä Los Angelesistakin ongelmitta. Me ollaan alettu suunnistaa karttojen avulla ja katsotaan navigaattorista yleensä ilmansuuntia, ei mitään sen ihmeellisempää. Mutta tuolla OK Cityn keskustassa ajoin aika iloisesti päin punaisia kun tirskuin "Gaylord Streetille". Kake 24 vuotta, indeed! Syytän navigaattoria.
Matka OK Cityyn Clintonista sujui mukavasti Routea ajellen, jota olikin pitkät pätkät. Ennen cityä oli sellainen pikkupätkä Reittiä siltoineen, mitä juuri korjattiin, joten sitä ei saanut ajaa. Sekös harmitti! Onneksi yksi pitkä silta päästiin ajamaan, se oli hieno ja se meni canadian riverin ylitse. Tosin melkein kaikki joet ja jopa järvetkin on täällä kuivuneet pois, koska täällä alueilla kärsitään ennätyshelteistä (ja silti motelleilla sulkevat altaat "koska on syksy").
Clintonin jälkeen Reitillä tuli vastaan useita söpöjä pikku kyliä. El Renossa käytiin Sid's Dinerissa syömässä chilihodarit, NAM! Tätä paikkaa ei löytynyt Routen foorumin suosituksista, mutta se pitäisi ehdottomasti lisätä sinne. Siellä oli taas niin kivoja ihmisiä ja saatiin laittaa suomi nuppineulalla niiden seinällä olleelle maailmankartalle. Miksi mä etäännyn aina jenkkilässä tuosta suomalaisesta jurotuksesta? Parin viikon päästä taas murjotetaan joka tapauksessa, mutta täytynee narkata tätä ihmisten ystävällisyyttä riittävä annos syksyn varalle.. Lähetän teille kaikille täältä iiison hymyn. Pitäkää vastahymy kasvoillanne seuraavat puoli vuotta tai mä en kestä! :D
Huomenna mennään täällä OK Cityssä vesipuistoon ja tänään mä haluaisin vielä tuonne Cityn Bricktowniin. Siellä meni sellainen pieni joki jonka varrella voi hypätä vesitaksiin ja ajaa kaupungin läpi sitä jokea pitkin ja bongailla murialeja ja patsaita.
Eilen muuten poikettiin Elk Cityn Route 66 museossa ja siellä oli sellainen pienoispaloasema rakennettuna yhteen nurkkaan. Ja siellä oli tietysti myös sellainen pole mikä paloasemilla yleensä on. Arvatkaa ketkä apinoi sillä tolpalla ihan hiki päässä? :D Siellä ei onneksi ollut muita asiakkaita, mutta ne museovahdit saattoi hiukan ihmetellä kun oltiin siellä perällä niin kauan ja tultiin takaisin tukka sekaisin ja huohottaen! Tirsk.
OK City kiittää ja kuittaa tältä päivältä ja loppukevennykseksi "You know you have a bad day..." -jatkuu:
...when your twin sister forgets your birthday.
Hyvää päivän jatkoa ja muistakaa hymyillä!
keskiviikko 31. elokuuta 2011
tiistai 30. elokuuta 2011
Matkan varrelta
Wigwamsista ajettiin mun vaatimuksesta kohti Petrified Forestia ja Painted Desertiä, koska molemmat oli sopivasti reitin varrella. Henkilöauton sisäänpääsymaksu oli 10 dollaria ja upeita maisemia pääsi näkemään ihan koko rahan edestä. Petrified Forestissa oli tosi jänniä kivettyneitä puita ja Painted Desert oli täynnä vaaleanpunaista hiekkaa, silmänkantamattomiin. Suosittelen!
Aavikon jälkeen ajettiinkin jo New Mexicon puolelle, Albuquerqueen (mistä vetoa että kirjoitin tuon väärin. Taas.). New Mexicon rajalla saatiin sellaisesta turisti-infosta tosi hyvä Route 66 -kartta ja löydettiin vanhaa tietä helposti. Ollaan onneksi reissun aikana voitu kunnioitaa vanhaa "Mother Roadia" ja näin ikään vältetty Interstatea. Albuquerquessa (pitäiskö varmuudeksi kirjoittaa eri tavalla, niin toinen olisi varmasti oikeassa? :D) mentiin/jouduttiin ensimmäiseen todella paskaan motellihuoneeseen. Kaken reissuvinkki: kannattaa katsoa että motellin kylteissä lukee "american owned" ja "non-smoking rooms". Selviätte paljon kevyemmin mielin. Albussa pestiin myös pyykkiä pesulassa ja olin tästä aika liekeissä kun pääsin ekaa kertaa kokeilemaan. Tidella tietysti, tuli tosi nostalginen New York -fiilis siitä pesuaineen tuoksusta.
Albun jälkeen ajettiin taas tuli perseen alla vanhaa tietä pitkin. Kovin oli myös kurainen meidän Mustangi, mutta meidän seuraavassa kohteessa, Tucumcarissa (asukasluku luultavasti alle 1000..) sillä ei nyt ollut väliä. Kyllä niiden paikallistenkin Pick-Upit oli paskaisia.. Tucumcari oli kuitenkin meidän tähänastisen reissun suosikki! Meillä kävi munkki kun saavuttiin motelli Blue Swallown pihaan, koska saatiin viimeinen huone, 10 minuuttia myöhemmin tuli seuraavat matkaajat kysymään yösijaa ja niille myytiin eioota. Blue Swallow on yksi Reitin suosituimpia ja vanhimpia motelleja ja se on ollut toiminnassa monta kymmentä vuotta. Siellä viihdyttiinkin kaksi yötä, koska saatiin kuulla omistaja Keviniltä, että ollaan kohta puolessa välissä. Tässä kohtaa todella tuli herätys, että tahtia pitää hidastaa roimasti.
Tucumcarissa oli muutamakin huomion arvoinen paikka: Tepee Curios eli NM:on viimeinen curio-shop. Paljon hauskoja tavaroita! Pow Wow restaurant/Lizard Lounge eli todella hyvää ruokaa ja maailman paras palvelu! Lake Ute (Lake Tucumcari oli jo kuivunut, jännä juttu.......) eli NM:on limaisin järvi. Tucumcarissa pystyi myös bongailemaan Murialeja, eli katutaidetta, ympäri kaupunkia. Sitten siellä oli myös itsepalveluautopesula, jossa eräätkin kävi pesemässä mussen bikineissä ja farkkushortseissa. Meiltä puuttui vaan sellaset isot pesusienet ja vaahto, mutta kyllä niitä kolareita meinasi vieressä kulkevalla kadulla ilmankin tapahtua! ;)
Tucumcari jätettiin haikein mielin, varsinkin kun naapuriin oli edellisenä iltana tullut tosi mukavia Arizonalaisia. Semmoinen mummu todella näytti mitä on southern hospitality, kun antoivat omasta aamupalastaan meille matkaajille evästä. Ja juteltiin koko aamu sellaisissa oleskelutuoleissa aamukahvin äärellä. Että mua harmittaa välillä todella paljon kun suomalaiset on sellaisia jörrejä...
Koska Tucumcari on ihan NM:n ja Texasin rajalla, ajettiin Blue Swallow'sta suoraan Midpoint Cafeeseen, Adrianiin. Näin on siis jo yksi rajapyykki saavutettu. Adrianista kohti Amarilloa, jossa käytiin taas kysymässä Route 66 karttoja turisti-infosta (nämä paikat on tosi käteviä!). Koska tultiin puoliväliin niin kovaa haipakkaa, tehtiin taas yksi poikkeus reittiin: Bar H Dude Ranch, Clarendon!
Ranch oli kyllä kanssa mukava kokemus. Niillä oli hevosia ja lehmiä ja puhveleita ja sonneja ja kissoja ja koiria. Päästiin ratsastamaan ja ratsastusretkellä nähtiin kilpikonnia ja piikkisika! Miettikää! Miten siistiä! Mun lainahevonen oli ihan laukkaamassa koko ajan, edelleen on hieman arse arkana. Mutta hauskaa oli ja ai että se ranchin emäntä osas tehdä ruokaa! Pihviä.... Mmmm..
Ranchillakin olisi voinut viihtyä pidempään, mutta eilen tosiaan vaihdettiin Bix Texaniin, Amarilloon. Siellä ei juuri muuta tehty kuin katsottiin Family Guyta maratonina ja syötiin kuppikakkuja. Mainitsinko siitä ennen lähtöä että taidan lihoa täällä muutaman kilon? Koko ajan tulee juotua jotain jäähilejuomia ja toki syötyä aamusta iltaan, tosi terveellisesti...
Nyt ollaan Oklahoman puolella tänään. Katsotaan lisää tekstiä taas huomenna, eiköhän tässä ole taas purtavaa..
Aavikon jälkeen ajettiinkin jo New Mexicon puolelle, Albuquerqueen (mistä vetoa että kirjoitin tuon väärin. Taas.). New Mexicon rajalla saatiin sellaisesta turisti-infosta tosi hyvä Route 66 -kartta ja löydettiin vanhaa tietä helposti. Ollaan onneksi reissun aikana voitu kunnioitaa vanhaa "Mother Roadia" ja näin ikään vältetty Interstatea. Albuquerquessa (pitäiskö varmuudeksi kirjoittaa eri tavalla, niin toinen olisi varmasti oikeassa? :D) mentiin/jouduttiin ensimmäiseen todella paskaan motellihuoneeseen. Kaken reissuvinkki: kannattaa katsoa että motellin kylteissä lukee "american owned" ja "non-smoking rooms". Selviätte paljon kevyemmin mielin. Albussa pestiin myös pyykkiä pesulassa ja olin tästä aika liekeissä kun pääsin ekaa kertaa kokeilemaan. Tidella tietysti, tuli tosi nostalginen New York -fiilis siitä pesuaineen tuoksusta.
Albun jälkeen ajettiin taas tuli perseen alla vanhaa tietä pitkin. Kovin oli myös kurainen meidän Mustangi, mutta meidän seuraavassa kohteessa, Tucumcarissa (asukasluku luultavasti alle 1000..) sillä ei nyt ollut väliä. Kyllä niiden paikallistenkin Pick-Upit oli paskaisia.. Tucumcari oli kuitenkin meidän tähänastisen reissun suosikki! Meillä kävi munkki kun saavuttiin motelli Blue Swallown pihaan, koska saatiin viimeinen huone, 10 minuuttia myöhemmin tuli seuraavat matkaajat kysymään yösijaa ja niille myytiin eioota. Blue Swallow on yksi Reitin suosituimpia ja vanhimpia motelleja ja se on ollut toiminnassa monta kymmentä vuotta. Siellä viihdyttiinkin kaksi yötä, koska saatiin kuulla omistaja Keviniltä, että ollaan kohta puolessa välissä. Tässä kohtaa todella tuli herätys, että tahtia pitää hidastaa roimasti.
Tucumcarissa oli muutamakin huomion arvoinen paikka: Tepee Curios eli NM:on viimeinen curio-shop. Paljon hauskoja tavaroita! Pow Wow restaurant/Lizard Lounge eli todella hyvää ruokaa ja maailman paras palvelu! Lake Ute (Lake Tucumcari oli jo kuivunut, jännä juttu.......) eli NM:on limaisin järvi. Tucumcarissa pystyi myös bongailemaan Murialeja, eli katutaidetta, ympäri kaupunkia. Sitten siellä oli myös itsepalveluautopesula, jossa eräätkin kävi pesemässä mussen bikineissä ja farkkushortseissa. Meiltä puuttui vaan sellaset isot pesusienet ja vaahto, mutta kyllä niitä kolareita meinasi vieressä kulkevalla kadulla ilmankin tapahtua! ;)
Tucumcari jätettiin haikein mielin, varsinkin kun naapuriin oli edellisenä iltana tullut tosi mukavia Arizonalaisia. Semmoinen mummu todella näytti mitä on southern hospitality, kun antoivat omasta aamupalastaan meille matkaajille evästä. Ja juteltiin koko aamu sellaisissa oleskelutuoleissa aamukahvin äärellä. Että mua harmittaa välillä todella paljon kun suomalaiset on sellaisia jörrejä...
Koska Tucumcari on ihan NM:n ja Texasin rajalla, ajettiin Blue Swallow'sta suoraan Midpoint Cafeeseen, Adrianiin. Näin on siis jo yksi rajapyykki saavutettu. Adrianista kohti Amarilloa, jossa käytiin taas kysymässä Route 66 karttoja turisti-infosta (nämä paikat on tosi käteviä!). Koska tultiin puoliväliin niin kovaa haipakkaa, tehtiin taas yksi poikkeus reittiin: Bar H Dude Ranch, Clarendon!
Ranch oli kyllä kanssa mukava kokemus. Niillä oli hevosia ja lehmiä ja puhveleita ja sonneja ja kissoja ja koiria. Päästiin ratsastamaan ja ratsastusretkellä nähtiin kilpikonnia ja piikkisika! Miettikää! Miten siistiä! Mun lainahevonen oli ihan laukkaamassa koko ajan, edelleen on hieman arse arkana. Mutta hauskaa oli ja ai että se ranchin emäntä osas tehdä ruokaa! Pihviä.... Mmmm..
Ranchillakin olisi voinut viihtyä pidempään, mutta eilen tosiaan vaihdettiin Bix Texaniin, Amarilloon. Siellä ei juuri muuta tehty kuin katsottiin Family Guyta maratonina ja syötiin kuppikakkuja. Mainitsinko siitä ennen lähtöä että taidan lihoa täällä muutaman kilon? Koko ajan tulee juotua jotain jäähilejuomia ja toki syötyä aamusta iltaan, tosi terveellisesti...
Nyt ollaan Oklahoman puolella tänään. Katsotaan lisää tekstiä taas huomenna, eiköhän tässä ole taas purtavaa..
maanantai 29. elokuuta 2011
Terveisiä Texasista, part II
Ja jatkoa seuraa, siirryttiin altaalta ilmastoinnin suojiin katsomaan Family Guyta Walmartin kautta. Ihanan amerikkalaista! :D Mulla tuli kameran muistikortti täyteen, joten piti ostaa uusi ja sitten taas eksyttiin ihastelemaan kaikkia turhuuksia mitä paikalliset ostoshelvetit tarjoaa (kuulin että shake weights mainokset on rantautuneet suomeen, jee). Ostin muuten sellasta jeesusteippiä missä on pääkalloja JA KYSYNPÄHÄN VAAN miksei mitään noin siistiä voi saada suomesta?? Aaarrggh. Muutan tänne.
Pakko tosiaan hehkuttaa tänne kaikkea kun on niin siistiä. Kyllä Matti oli oikeessa sanoessaan että elämä on ihmisen parasta aikaa. Ennen reissua jännitettiin molemmat mm sitä, mikä auto saadaan. Ja koska tämä reissu on eeppinen, niin toki saatiin myös Mustangi allemme, jiihaa. Voin muuten kertoa että nimittäin!!
Kiva sitten ajaa taas pösöllä.
Mutta mennäänpä takaisin reitille, muistakaa vaan että jos haluatte edullista leipää, sirkushuveja ja kirkkaita valoja, suunnistakaa Vegasin Planet Hollywoodiin (myös Palms Place on ok)! Eli keskiviikkona 24.8. Aloitettiin varsinainen Route 66, Vegas ei reittiin kuulu, eikä pari muutakaan paikkaa missä ollaan käyty.
Keskiviikkona tehtiin aika tyypillinen roadtripmoka ja ajettiin ihan hullun pitkä matka. Ja ajettiin myöskin harhaan, vaikka Kati ei välttämättä olekaan samaa mieltä. ;) Mutta suunnattiin ensimmäisenä Grand Canyonille. Oli suhteellisen viihdyttävää ajaa soratiellä katto auki, mutta maisemat oli kyllä upeat. Kanjonin sisäänpääsy oli n 40 dollaria, mutta siihen ei sisältynyt Skywalkia. Mutta sai siellä keikkua reunalla ilmankin.
Sitten ajeltiinkin navigaattorin ohjeistuksella jonnekin hevon helkuttiin. Ei tietoakaan vanhasta tiestä, mutta päädyttiin lopulta Seligmaniin, joka on osa Reitin pikkupaikkoja. Sieltä löydettiin legendaarinen ruokapaikka nimeltä Delgadillo's Snow Cap, jonka mainoksessa luki että "dead chicken", heh. Siellä oli myös pihassa jonkun paikallisen bändin treenit menossa. Harmi että se oli kiinni, joten jouduttiin hakemaan kaffet Roadkill Cafesta (You kill em, we grill em). Maintsinko koskaan aikaisemmassa blogissani että jenkkien kahvi on pahaa? Voin kertoa että puolessa vuodessa ei ole paljon edistystä tapahtunut. Tssk. Tämä täytyy tulla suomesta asti opettamaan...
Seligmanista ajettiin vielä kolme tuntia meidän viimeiseen etukäteen varattuun motelliin, eli Holbrookissa sijaitsevaan Wigwamsiin. Ihan hullun nostalginen paikka, missä sai nukkua tiipiissä! Täältä löytyi myös reissun ekat torakat, mmm.
Arzona kuittaa ja aloitetaan loppukevennys:
You know it's going to be a bad day when you put your bras on backwards and they fit better.
Kiitos ja hyvää yötä!
Pakko tosiaan hehkuttaa tänne kaikkea kun on niin siistiä. Kyllä Matti oli oikeessa sanoessaan että elämä on ihmisen parasta aikaa. Ennen reissua jännitettiin molemmat mm sitä, mikä auto saadaan. Ja koska tämä reissu on eeppinen, niin toki saatiin myös Mustangi allemme, jiihaa. Voin muuten kertoa että nimittäin!!
Kiva sitten ajaa taas pösöllä.
Mutta mennäänpä takaisin reitille, muistakaa vaan että jos haluatte edullista leipää, sirkushuveja ja kirkkaita valoja, suunnistakaa Vegasin Planet Hollywoodiin (myös Palms Place on ok)! Eli keskiviikkona 24.8. Aloitettiin varsinainen Route 66, Vegas ei reittiin kuulu, eikä pari muutakaan paikkaa missä ollaan käyty.
Keskiviikkona tehtiin aika tyypillinen roadtripmoka ja ajettiin ihan hullun pitkä matka. Ja ajettiin myöskin harhaan, vaikka Kati ei välttämättä olekaan samaa mieltä. ;) Mutta suunnattiin ensimmäisenä Grand Canyonille. Oli suhteellisen viihdyttävää ajaa soratiellä katto auki, mutta maisemat oli kyllä upeat. Kanjonin sisäänpääsy oli n 40 dollaria, mutta siihen ei sisältynyt Skywalkia. Mutta sai siellä keikkua reunalla ilmankin.
Sitten ajeltiinkin navigaattorin ohjeistuksella jonnekin hevon helkuttiin. Ei tietoakaan vanhasta tiestä, mutta päädyttiin lopulta Seligmaniin, joka on osa Reitin pikkupaikkoja. Sieltä löydettiin legendaarinen ruokapaikka nimeltä Delgadillo's Snow Cap, jonka mainoksessa luki että "dead chicken", heh. Siellä oli myös pihassa jonkun paikallisen bändin treenit menossa. Harmi että se oli kiinni, joten jouduttiin hakemaan kaffet Roadkill Cafesta (You kill em, we grill em). Maintsinko koskaan aikaisemmassa blogissani että jenkkien kahvi on pahaa? Voin kertoa että puolessa vuodessa ei ole paljon edistystä tapahtunut. Tssk. Tämä täytyy tulla suomesta asti opettamaan...
Seligmanista ajettiin vielä kolme tuntia meidän viimeiseen etukäteen varattuun motelliin, eli Holbrookissa sijaitsevaan Wigwamsiin. Ihan hullun nostalginen paikka, missä sai nukkua tiipiissä! Täältä löytyi myös reissun ekat torakat, mmm.
Arzona kuittaa ja aloitetaan loppukevennys:
You know it's going to be a bad day when you put your bras on backwards and they fit better.
Kiitos ja hyvää yötä!
Terveiset Texasista!
> No niin! Viimein opin käyttämään tätä bloggerin mobiiliversiota, huippua!
> Olen teknologian ihmelapsi.. Tosin syön nyt sanojani sen verran että ei
> välttämättä kannata odottaa tekstiä joka päivä, koska
> kaikkialla ei ole ilmaista wifi-verkkoa.
>
> Tällä hetkellä oleillaan Texasin Amarillossa Big Texanin uima-altaalla.
> Keli
> mitä parhain ja elämä maistuu! Route 66:ia ollaan siis ajettu yli
> puolenvälin ja nyt tahti hidastuu ihan toden teolla, tai pyöritellään
> peukkuja viikon verran Chicagossa.
>
> Reissu on ollut ihan huippu! 28 tuntia kesti meidän reissu Los Angelesiin
> kaiken kaikkiaan, mikä pänni suuresti. Lentokoneessa odottaminen ei ole
> herkkua.. Myöskään meidän navi ei toiminut ensin halutulla tavalla, joten
> lentomatkan lisäksi harhailtiin Losissa muutama tunti. Kati hukkasi
> stetsoninsa heti Laxin kentällä, tyypillistä! Tähän päälle jetlag, joko
> riittää?
>
> Los Angeles on varsin tylsä paikka. Hollywood Hillsit ja Walk of Fame tuli
> nähtyä , siinäpä se. Suomen tamperelaiseen tuli törmättyä yhdellä klubilla,
> totta kai. Ja jossain Santa Anassa silloin oltiin, sellaisella
> pikkuruisella
> klubilla. Omituista!
>
> Route 66 aloitettiin Santa Monican lähellä olevalta Soda Fountainilta, joka
> oli ihan sairaan siisti kulmakuppila. Söin BLT-leivän (arvatkaa kuinka
> paljon mä olen syönyt täällä pekonia....) ja mansikkapirtelön. Kuvatulvaa
> tulee sitten kun kotiin päästään.
>
> Soda Fountainilta suunnattiin kohti Las Vegasia, jossa meitä odotti sviitit
> poreammeineen (jotka on muuten käsittämättömän halpoja, n 60-80dolsua yöltä
> päätä kohden, mistä saat suomessa vastaavan majapaikan tuohon hintaan?).
> Siinä välissä seistiin useita tunteja moottoritiellä, koska oli kunnon
> maastopalo päällä!
>
> ...Part twota odotellessa illan mittaan, nyt pulahdan uima-altaaseen...
>
> Olen teknologian ihmelapsi.. Tosin syön nyt sanojani sen verran että ei
> välttämättä kannata odottaa tekstiä joka päivä, koska
> kaikkialla ei ole ilmaista wifi-verkkoa.
>
> Tällä hetkellä oleillaan Texasin Amarillossa Big Texanin uima-altaalla.
> Keli
> mitä parhain ja elämä maistuu! Route 66:ia ollaan siis ajettu yli
> puolenvälin ja nyt tahti hidastuu ihan toden teolla, tai pyöritellään
> peukkuja viikon verran Chicagossa.
>
> Reissu on ollut ihan huippu! 28 tuntia kesti meidän reissu Los Angelesiin
> kaiken kaikkiaan, mikä pänni suuresti. Lentokoneessa odottaminen ei ole
> herkkua.. Myöskään meidän navi ei toiminut ensin halutulla tavalla, joten
> lentomatkan lisäksi harhailtiin Losissa muutama tunti. Kati hukkasi
> stetsoninsa heti Laxin kentällä, tyypillistä! Tähän päälle jetlag, joko
> riittää?
>
> Los Angeles on varsin tylsä paikka. Hollywood Hillsit ja Walk of Fame tuli
> nähtyä , siinäpä se. Suomen tamperelaiseen tuli törmättyä yhdellä klubilla,
> totta kai. Ja jossain Santa Anassa silloin oltiin, sellaisella
> pikkuruisella
> klubilla. Omituista!
>
> Route 66 aloitettiin Santa Monican lähellä olevalta Soda Fountainilta, joka
> oli ihan sairaan siisti kulmakuppila. Söin BLT-leivän (arvatkaa kuinka
> paljon mä olen syönyt täällä pekonia....) ja mansikkapirtelön. Kuvatulvaa
> tulee sitten kun kotiin päästään.
>
> Soda Fountainilta suunnattiin kohti Las Vegasia, jossa meitä odotti sviitit
> poreammeineen (jotka on muuten käsittämättömän halpoja, n 60-80dolsua yöltä
> päätä kohden, mistä saat suomessa vastaavan majapaikan tuohon hintaan?).
> Siinä välissä seistiin useita tunteja moottoritiellä, koska oli kunnon
> maastopalo päällä!
>
> ...Part twota odotellessa illan mittaan, nyt pulahdan uima-altaaseen...
>
sunnuntai 14. elokuuta 2011
Jännitys tiivistyy
Mulle alkaa iskeä matkustusta edeltävä saamattomuus, kun vaan fiilistelen kaikkea kivaa, mitä kohta tullaan näkemään ja kokemaan! Olisi nimittäin syytä jo pakata, ettei sitten tarvisi kaikkea tehdä kovalla kiireellä, koska silloin mukaan lähtee vain turhaa tavaraa. Been there, done that.
Viikonlopun aikana olen yrittänyt googlailla reittiä selkeämmäksi ja tehdä To Do -listaa, mutta listaa tehdessä tuntee olonsa aika voimattomaksi. Jos me tosiaan halutaan nähdä kaikki tuolla mun listalla, niin ollaan luultavasti reissun päällä vielä ensi vuonna! Kiitos Katin, meillä on 24.8. saakka suhteellisen selvät sävelet, siitä eteenpäin ei olekaan mitään varauksia ja homma luultavasti karkaa lapasesta:
Viikonlopun aikana olen yrittänyt googlailla reittiä selkeämmäksi ja tehdä To Do -listaa, mutta listaa tehdessä tuntee olonsa aika voimattomaksi. Jos me tosiaan halutaan nähdä kaikki tuolla mun listalla, niin ollaan luultavasti reissun päällä vielä ensi vuonna! Kiitos Katin, meillä on 24.8. saakka suhteellisen selvät sävelet, siitä eteenpäin ei olekaan mitään varauksia ja homma luultavasti karkaa lapasesta:
"Minä: mut siis meen vasta oklahoman kohdalla, et aika järkkäämine.
Minä: meillä niin menee joku vuosi siellä :D
Kati: no aijjaa! kiva hei ollaa jossai kansasissa sille et ai meidän lento lähtis tänää.... nykistä "
Noh, toivotaan ettei noin käy. Eipä siellä Kansasissa onneksi olekaan vanhaa Routea ajettavana kuin joku13 mailia!
Meidän olisi siis tarkoitus torstaina lentää Los Angelesiin ja viettää siellä muutama päivä. Ja kyllä, ajetaan Route 66 väärästä suunnasta, tähänkin on syynsä! Losissa turisteillaan muistaakseni 4 päivää, jonka jälkeen suunnataan kahdeksi päiväksi Las Vegasiin. Siinäpä meidän lukkoon lyödyt suunnitelmat! Sen jälkeen ajetaan alkuperäistä Routea niin paljon kuin mahdollista ja katsotaan minne mieli vie. Meidän reitti kulkee Kalifornian, Arizonan, New Mexicon, Texasin, Oklahoman, Kansasin, Missourin ja Illinoisin kautta päätyen Chicagoon. Chicagosta lennot New Yorkiin vanhoja tuttuja morjestamaan ja sieltä sitten kotiin. Tähän menee kuukausi. Huhhuh! Oon täällä ihan intoa piukassa pelkästään kirjoittamisesta. En olisi ikinä uskonut että oikeasti pääsisin tämänkin reissun tekemään. Onneksi on Kati!
Lisää juttua tulossa taas myöhemmin, nyt on pakko välillä poistua tästä koneen äärestä ettei silmiä ala särkeä.
Sunnuntaihaleja!
torstai 11. elokuuta 2011
Salat julki
Kaverini Katin kanssa taannoin käymäni keskustelu meni suurinpiirtein (eli ei lähellekkään, mutta ymmärrätte silti pointtini) näin:
Minä: Vitsit ois kiva joskus ajaa Route66!
Kati: No jooooo, lähdetäänkö?
Minä: Joo vois lähteekkin!
Kati: Avomustangilla?
Minä: Jooooo, koska mennään?
Kati: No vois alkaa kattella lentoja!
Ja siitä se idea sitten lähti. Loppu jääköön historiaan ynnä muita latteuksia tähän loppuun.
Hyvää yötä, jos se uni uskaltaa tältä jännitykseltä koskaan tulla!
Katri
Minä: Vitsit ois kiva joskus ajaa Route66!
Kati: No jooooo, lähdetäänkö?
Minä: Joo vois lähteekkin!
Kati: Avomustangilla?
Minä: Jooooo, koska mennään?
Kati: No vois alkaa kattella lentoja!
Ja siitä se idea sitten lähti. Loppu jääköön historiaan ynnä muita latteuksia tähän loppuun.
Hyvää yötä, jos se uni uskaltaa tältä jännitykseltä koskaan tulla!
Katri
keskiviikko 10. elokuuta 2011
Comeback
No heippa taas kaikille pitkästä aikaa!
Suomessa on nyt elelty ja oleiltu melkein puoli vuotta, enkä missään vaiheessa saanut aikaiseksi kirjoittaa jonkinsortin päätöstä tuolle jenkkilän keikalle. Loppuviikon aikana korjaan asian, lupaan sen! Jos sanani syön, niin mörökölli minut vieköön. Tosiasiassa mun kirjoituslakolle oli ihan hyvä syykin. Täällä maalla on nimittäin hermojaraastavan hidas yhteys, enkä viime aikoina ole jaksanut tästä syystä edes käynnistää konetta. Selaan kännykällä minkä selaan, mutta blogia en sen kanssa jaksa ylläpitää.
Kuten ehkä huomasitte, niin blogin osoite vaihtui ja samalla myös blogin nimi. Nykyään ollaan Kaken kanssa maailmalla, eikä vain Nykissä. Sattuneesta syystä. ;)
Nuorempana ja pienempänä mun tuli pidettyä päiväkirjaa suhteellisen ahkerasti, joten kirjoittamalla avautuminen on mulla ihan veressä. Tosin pyrin olemaan avautumatta liikaa - onhan tämä blogi kuitenkin julkinen. Mutta tietyn osan elämästäni haluan jakaa kaikkien kanssa; ja se on matkustaminen! Mulla muhi jo erään turkinmatkan aikana mielessä idea matkustusblogista, jota voisin täytellä sitä mukaan kun reissuja tulee tehtyä. Ja tässä sitä nyt ollaan: blogi pystyssä ja taas reissuun lähdössä! Se minne menen, selviää seuraavan viikon sisällä. Stay tuned!
Muistakaa:
"Elämä ei ole vain ohikiitäviä päiviä, vaan ikimuistoisia hetkiä!"
Katri
Suomessa on nyt elelty ja oleiltu melkein puoli vuotta, enkä missään vaiheessa saanut aikaiseksi kirjoittaa jonkinsortin päätöstä tuolle jenkkilän keikalle. Loppuviikon aikana korjaan asian, lupaan sen! Jos sanani syön, niin mörökölli minut vieköön. Tosiasiassa mun kirjoituslakolle oli ihan hyvä syykin. Täällä maalla on nimittäin hermojaraastavan hidas yhteys, enkä viime aikoina ole jaksanut tästä syystä edes käynnistää konetta. Selaan kännykällä minkä selaan, mutta blogia en sen kanssa jaksa ylläpitää.
Kuten ehkä huomasitte, niin blogin osoite vaihtui ja samalla myös blogin nimi. Nykyään ollaan Kaken kanssa maailmalla, eikä vain Nykissä. Sattuneesta syystä. ;)
Nuorempana ja pienempänä mun tuli pidettyä päiväkirjaa suhteellisen ahkerasti, joten kirjoittamalla avautuminen on mulla ihan veressä. Tosin pyrin olemaan avautumatta liikaa - onhan tämä blogi kuitenkin julkinen. Mutta tietyn osan elämästäni haluan jakaa kaikkien kanssa; ja se on matkustaminen! Mulla muhi jo erään turkinmatkan aikana mielessä idea matkustusblogista, jota voisin täytellä sitä mukaan kun reissuja tulee tehtyä. Ja tässä sitä nyt ollaan: blogi pystyssä ja taas reissuun lähdössä! Se minne menen, selviää seuraavan viikon sisällä. Stay tuned!
Muistakaa:
"Elämä ei ole vain ohikiitäviä päiviä, vaan ikimuistoisia hetkiä!"
Katri
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)