Kiitospäivä ja ostoshuumaa.

Kunnon yöunien jälkeen voin sanoa selvinneeni Kiitospäivästä ja sitä seuranneesta Black Fridaysta. Eilen illalla viiden aikaan herättyäni, ei todellakaan tuntunut hyvältä. Vanhuus ei tule yksin! Tässä seuraa tarinaa siitä, miten Katri saadaan väsytettyä.

Perjantaina heräsin aamuseitsemältä, hypättiin kahdeksan junaan ja suunnattiin nokat kohti Manhattania ja Macy'sin Kiitospäiväparaatia, joka on muuten Yhdysvaltojen suurin paraati. Mulle alkais tuo kylmässä värjöttely paraateja katsellessa riittää, täällä tuntuu olevan aina se "vuoden isoin" meneillään.. Mutta olihan tuo ihan kiva, nuo hahmot on nimittäin ilmapalloja, eli aikas isoja. Katsokaa ja ihastukaa, Yhdysvalloilla on myös maailman isoimmat ilmapallot. :D

Paraatissa viimeisenä oli tietysti joulupukki, mutta mä olin jo niin kohmeessa, ettei enää jaksanut ottaa kuvaa. Miten nuo paraatissa kävelevät ihmiset tarkenee, kun niillä saattaa olla päällä vain hame ja toppi, ei ymmärrä! Amerikan kotiin palatessa meitä odotti ihanat tuoksut, tuli ihan taas joulu mieleen! Nyt olisi myös kuvia ruokailuhuoneesta ja olohuoneesta, kun kaikki laitettiin siistiksi. Kehtaa sitten ottaa kuviakin!

Meitä oli yhteensä 14 juhlimassa Kiitospäivää, me talon uusimmat jäsenet tietysti huomion keskipisteenä, koska vieraat oli kiinnostuneita tietämään miltä meistä tuntuu kun juhlitaan Kiitospäivää ensimmäistä kertaa. Joku halusi myös tietää, että onko Suomessa tosiaan kaikilla maanviljelijöillä poroja. :D Sitten mä esittelin Tarja Halos -maatuskaa ja toinen vieras totesi että kyllähän se näyttää ihan Conan O'Brienilta. Semmosia.

Sitten itse asiaan, eli ruokaan: Alkupaloina martinien kanssa tarjoiltiin pinaattipasteijoita, rapukakkuja (NAMNAMNAMNAM) ja katkarapuja, juustoja ja sitten niitä pieniä pyöreitä leivän näkösiä juttuja, joiden suomenkielistä nimeä en nyt muista. Onneksi uskaltauduin maistamaan niitä rapukakkuja, ne oli herkkuja!

Mä varauduin syöminkeihin hyvin extremellä tavalla (että jaksaisin syödä mahdollisimman paljon): Olen tässä viimeiset puoli vuotta yrittänyt syödä paljon ja koko ajan, että vatsalaukun tilavuus kasvaisi, lisäksi torstaina paastosin koko päivän ja lopulta pukeuduin päivälliselle mahdollisimman venyviin vaatteisiin, tietysti varustettuna vyötärökuminauhalla. Mutta jotenkin mä feilasin syömisen kanssa heti alkupalojen kohdalla, koska en jaksanut sitten lämpimän ruoan jälkeen ottaa edes santsilautasta! Tämä ei saa toistua jouluna! :D

Ennen lämpimää ruokaa meille tarjoiltiin vielä kasviskeittoa hapankermalla ja pekonilla. Joko alkaa kuola valua? Pääruokaan kuului perinteen mukaan seuraavaa: Kalkkunaa (turkey. Turkey ei muuten iskä ole turkkilaista lauantaimakkaraa xD), bataattimuussia ja perunamuussia (mashed sweet potatoes and mashed potatoes), ruskeaa kastiketta (gravy), täytettä (stuffing) jota oli myös kalkkunan sisällä ja kahta erilaista, toinen sisälsi lihaa ja toinen pekonia. Sitten oli karpalohilloa (cranberry sauce), pekonipullia (bacon scones), salaattia ja kahta muuta juttua jonka nimeä en tiedä englanniksi enkä suomeksi. Mutta ei tarvitse tietääkään, pääasia on että kaikki oli hyvää. Ja mun mieleen tuli että jotenkin hyvin pohjoismaalaista ruokaa oli pöydässä, jos toi kalkkuna vaan korvattaisi esim kinkulla. Isälle olisi maistunut ihan varmana. Mites muut? Olisko jäänyt maistamatta vai nuolisitteko lautasen (mä en nuollut, koska en edes jaksanut syödä sitä ensimmäistä lautasta loppuun)?

Jälkiruokaakin oli. Suklaakakkua, vanilijajäätelöä, suklaakeksejä.. Tässä vaiheessa alkoi tulla jo hiukan huono olo ja huimasi. Mutta silti oli pakko syödä lisää. Ruoan jälkeen en puhunut englantia enää juuri kenellekkään, mua väsytti niin paljon, enkä jaksanut keskittyä pitämään Small Talkia yllä. Pahoittelin kymmenen aikaan poistumistani ja menin ansaitulle ruokalevolle vatsani viereen. Oli muuten pakko ottaa sukkahousut pois, koska ne kiristi vyötärön kohdalta.

Puoli yhdeltätoista kämppis tuli herättään ja sanoi että taksi tulee pihaan kymmenen minuutin päästä. Mulla oli taas nälkä, joten nopeasti välipalaa ja taksiin. Me mentiin kahdeltatoista yöllä jonottamaan kauppoihin. Kaikkea pitää kokeilla, paitsi Stockmannin Hulluja päiviä...

Mä seurasin ihmisten ostoshuumaa ja -sekoilua lähinnä varauksella, koska en todellakaan halunnut olla se, joka jää lihavan keski-ikäisen jyräämäksi varoittavaksi esimerkiksi. Ja ihan sekopäitä jotkut olivatkin. Moneen otteeseen näin parin kolmen ihmisen repivän yhtä vaatekappaletta, joka ei luultavasti olisi sopinut heistä yhdenkään päälle. Mutta kun se oli viisi dollaria... Varauksella katsoin myös kauppojen tarjouksia, jotka ei kyllä oikein superostoksilta tuntuneet. Viidenkymmenen prosentin ale jostain perushalvasta 40-60 dollarin tuotteesta on mun mielestä jo ihan kivasti, mutta entä jos ne hinnat on jo valmiiksi yli sata dollaria? Mä en varmaan rupea olemaan yhdenkään kauppaketjun (Abercombie, American Outfitters tms.) ilmainen kävelevä mainos! Siis mitenkä hupparin hinta voi millään merkillä olla sata dollaria??? Sillä hinnalla saisi heidän rumia mainostekstejään kantaa rinnuksissaan, no thanks.

Ilmeisesti kaikki ei kuitenkaan olleet aivan yhtä ärsyyntyneitä näistä tarjouksista, mun kämppikset käyttivät yhteensä tuhat dollaria Black Fridayna.. Ja mehän viihdyttiin ostarilla yhdeksän tuntia. Aamukuudelta alkoi jo pikkasen pännimään, sillon minäkin tein väsymyksissäni virheen ja menin Targettiin, jossa sitten 7 dollarin paitani kanssa jonotin puolitoista tuntia. Siinä jonottaessa oli hyvä seurata kliseisimpiä amerikkalaisshoppailijoita (en halua yleistää, mutta tietty ihmistyyppi täällä todella juoksee tarjousten perässä, osa jenkeistä kyllä kieltäytyy ottamasta osaa Black Fridayhin).

Esimerkin nainen oli juuri se kaikkien ulkomaalaisien mielessä oleva kuva amerikkalaisesta. Niin ylipainoinen, että liikkuminen onnistui enää vain automatisoidulla pyörätuolilla. Tuolin edessä oli helvetin esikartanon kokoinen ostoskori, mihin tämä nainen kasasi kaiken, mikä oli jonottaessa käden ulottuvilla. Siis ihan kaiken. Key Finder (OOOOHHH, ONLY 19.99 DOLLARS!!). Shake Weights (49.99 dollaria, olettehan kaikki nähneet South Parkin Creme Fraiche jakson?? Jos ette, katsokaa, niin ymmärrätte miksi mua naurattaa. :D). Joogamatto (19.99 dollaria). Kymmenen DVD-levyä sadalla dollarilla. Viisi paria sukkia kymmenellä dollarilla. Automaattinen perunankuorimaveitsi, 5.99 dollaria. Margarita-sekoitin 69.99 dollaria... Eikä tässä vielä kaikki, kun ostat yhteensä 99 eri tuotetta, saat sadannen kaupan päälle.........

Voin ihan rehellisesti sanoa, että tämä oli mun ensimmäinen ja viimeinen Black Friday. Jos mä ikinä vielä päädyn lomailemaan Yhdysvaltoihin Kiitospäivän aikaan, jätän väliin. Ihan hullun hommaa.

Viikonlopunjatkoja!

Katri

Kiitospäivä! Thanksgiving!

Kiitospäivää juhlitaan Yhdysvaltojen lisäksi (josta juhla on saanut alkunsa) Kanadassa, täällä jenkkilässsä joka marraskuun neljäs torstai. Kiitospäivää on täällä juhlittu jo yli 200 vuotta! Ja juhlan alkuperä?

Pähkinänkuoressa: Tarinan mukaan brittiläiset siirtolaiset/uudisraivaajat lähtivät Mayflower -aluksella kohti Yhdysvaltojen itärannikkoa, toiveenaan parempi tulevaisuus (tämähän on kautta aikojen ollut muuttoliikeen syynä Yhdysvaltoihin, kai tavallaan myös yksi mun syistäni, vaikka en tänne lopuksi elämääni aio jäädäkään). Siirtolaisten saavuttua syksy oli pitkällä ja istutusten tekeminen mahdotonta, joten he kärsivät ruoan puutteesta. Sillon kun ei K-Martiin ruokaa päässyt hakemaan.

Kevään tultua uudisraivaajat tekivät natiiviamerikkalaisten kanssa sopimuksen rauhallisesta rinnakaiselosta ja intiaanit (joojoo, ei saa sanoa intiaani) opettivat uudisraivaajia kylvämään maissia ja antoivat heille ruokaa. Tästä kiitollisina uudisraivaajat järjestivät ensimmäisen oman satonsa korjuun jälkeen kaikille isot juhlat jossa syötiin paljon ja juhlittiin ja kaikki oli ah-niin-kivaa. Tästä on saanut kiitospäivä alkunsa!

Kaken blogissakin juhlitaan tänään kiitospäivää ja ajattelinkin listailla tänne asioita mistä olen erityisen kiitollinen:

Olen kiitollinen isistä ja Annasta, ihan ensimmäiseksi. Olen kiitollinen siitä, että mulla on äidin kuoleman jälkeen ollut mahdollisuus "tutustua" todella paljon paremmin myös isääni ja että isä on paikannut äidin jättämän tyhjiön erinomaisella tavalla. Olen kiitollinen Annalle, koska se nyt vaan sattuu olemaan maailman paras isosisko ja aivan uskomattomalla tavalla pitänyt meidät muut kasassa vaikeina aikoina. Toivoisin vaan että Anna muistaisi pitää myös itsestään huolta, eikä aina vaan ajattelisi muita.

Mä olen kiitollinen myös meidän pikku perheen uusimille jäsenille. Sakulle siitä, että se on ollut meidän apuna niin synkkinä kuin hyvinäkin aikoina. Eijalle siitä, että olet meidän isin kanssa ja saat sen unohtamaan ikävät asiat. Myöskin siitä, että kastelet meidän kukkia ja pidät isille seuraa kun mä olen täällä kaukana.

Ja kun perheestä puhutaan, en voi olla lisäämättä tähän listaan niitä ihmisiä, ketkä on ollut tukena ja turvana kun tuska ja kipu ja ikävä on ollut pahin mahdollinen. Seija, Tiina ja muu poppoo on aina pitänyt meidän kanssa yhtä, niin hyvässä (ja ihan hemmetin hauskassa) kuin pahassakin. Useimmiten onneksi kuitenkin hyvässä. Kiitos Seija, että olet lukemattomat kerrat antanut mun purkaa pahaa oloa. Olet ollut ystävän lisäksi kuin äiti! Kiitos Tiina, että ollaan oltu ystäviä jotain tuhat vuotta ja ollaan saatu turvallinen, yhteinen lapsuus, mitä on aina yhtä mukava muistella! Olen kiitollinen siitä, että juuri te olette meidän naapureita!

Perheeseen lasken myös Sandbergit, vaikka en yleensä tykkää sukulaisista yhtään. ;) Mutta vaikeat ajat opettaa.. Kiitos siitä että olette jaksanut aina olla apuna isälle, Annalle ja mulle! Tarjalle(kin) kuuluu erityiskiitos ruoka-asioissa auttamisesta. Voin esittää tyhmänkin kysymyksen ja saan apua.

Mun pitää myöskin muistaa kiittää uutta "perhettäni" täällä. Ingridille ja muille kiitos siitä, että olette ottanut mut osaksi tätä hyvin erikoista yhteisöä ja auttanut kestämään kulttuurierot ja koti-ikävän paljon paremmin! Täten myös sanon, että olen kiitollinen siitä mahdollisuudesta, että olen ylipäätänsä päässyt koko maahan kokemaan kaiken tämän ihmeellisen! Tiedän että näin ei kaikille halukkaille käy..

Kiitos myös kaikille ystävilleni, jotka olette auttanut mua jaksamaan olemaan erossa kaikesta tutusta ja turvallisesta. Toiset olette olleet mukanani kauemmin, toiset lyhemmän ajan, mutta kaikilla teillä on yhtä iso osa Kaken elämässä (ja sydämessä), koska teette siitä niin paljon paremman! Iso sydän seuraaville ihmisille elämässäni, teistä jaksan olla kiitollinen myöskin ihan päivittäin: Eetu, Elani, Elias, Eliisa, Herman, Ida-Maria, Jetro, Kati, Maija, Maria, Minna, Riitta, Satu, Tanja, Ville.. Huomatkaa myöskin että ette ole missään muussa kuin aakkosjärjestyksessä ja kaikki yhtä ihania! ;) Ja näiden listojen kirjoittaminen on vaarallista, koska en halua unohtaa ketään. Jos joku kuitenkin unohtui, niin antakaa anteeksi, sinäkin olet rakas!

Pitäkää kaikki Kake sydämessänne!

Katri

Late Show with David Letterman

Eilen oli taas laiskiaispäivä. Opettaja kysyi multa tänään että onko kaikki ihan hyvin, kun en ole ollut kahtena päivänä (perjantaina ja eilen tiistaina) koulussa. Muutenhan oon nököttänyt luennoilla koko rahan edestä. Mutta oli mulla taas syy poissaololle. Tällä kertaa oli vuorossa vierailu CBS:n, joka on siis amerikkalainen TV-kanava, tiloissa Ed Sullivan -teatterilla. Tarkemmin sanottuna oltiin yleisönä Talk Showssa.

Ei se itse teatteri mikään henkeäsalpaava paikka varsinaisesti ollut, mutta mulla oli tosi hauska ilta! Samaa ei kyllä voi sanoa mun seuralaisista. Antakaahan kun mä taas hiukan valitan: Mä pidän itseäni täsmällisenä ihmisenä. Inhoan myöhästymistä (ihan jo siitäkin syystä, että mä aina punastun jos saavun viimeisenä paikalle ja kaikki tuijottaa) ihan yli kaiken. Ja myös sitä että paikalle saavutaan viime tipassa. Mä haluan olla vähintään 10-15 ajoissa paikan päällä. Skandinaaveja noin yleensäkin pidetään täsmällisinä, eikä paikalle saavuta puolta tuntia myöhemmin, eikä ne kuuluisat 15 minuuttia tee sinusta todellakaan tyylikästä. Päinvastoin.

Mulla oli meidän liput hallussa edelliseen iltaan asti, kunnes sain kumman päähänpiston, että annanpa kämppisten pitää huolta omista lipuistaan, onhan ne molemmat aikuisia ihmisiä. Virheliike. Vielä viisi minuuttia ennen junalle ja Manhattanille lähtöä sanoin, että ette tarvi muuta mukaan kuin liput ja kuvallisen henkilötodistuksen. Juna-asemalla se sekoilu sitten taas sai alkunsa, niin kuin viime perjantainakin. Ensin toinen kämppis huomaa muutamaa minuuttia ennen junan lähtöä unohtaneensa kaiken kämpille. Totta kai. Miten sattuikaan! Hän lähtee hakemaan tavaroitaan taksilla, jää kuppaamaan jonnekin ja myöhästytään junasta. Seuraava lähtee tunnin päästä.

Junassa kun istutaan toinen kämppis kysyy multa että kai tämä koulun henkilökortti käy. Siinä vaiheessa tekee mieli jo lyödä. Mä olen tuhat kertaa yrittänyt saada näiden henkisesti jälkeenjääneiden ihmisten päähän että KOULUN OPISKELIJAKORTTI EI OLE VIRALLINEN HENKILÖLLISYYSTODISTUS. Kuinka helvetin monta kertaa se pitää samoille ihmisille toistaa?? Ei kun junasta pois ja kämppis hyppää yhden pysäkinvälin jälkeen paluujunaan. Ja taas odotetaan tunti seuraavaa junaa.

Toisin sanoen kun kaupunkiin vihdoin päästiin, me oltiin melkein kolme tuntia myöhässä. Meille oli varattu esittelykierros siellä studiolla, mikä olisi mua ainakin äänentoistomielessä kiinnostanut. Kiitos näiden keskosten jäi sitten sekin väliin.

Suorassa lähetyksessä sentään oltiin ajoissa ja mä aioin pitää hauskaa seuralaisistani huolimatta. Mun piti ottaa kämppikset mun mukaani sen takia, että meidän pitäisi yrittää tulla toimeen... Muuten olisin valinnut mukaani pari luokkakaveria. Nämä kaksi valopäätä ei ymmärtänyt juuri mitään, kun niiden englanti on vähän mitä on.

Lettermanin vieraana oli Jerry Seinfeld ja Colin Firth. Etenkin tuo Seinfeld on ihan loistava koomikko. Meitä ennen shown alkua neuvottiin nauramaan vitseille, vaikka ei naurattaisikaan, mutta ainakaan mun ei tarvinnut teeskennellä ja tuskin kovin monen muunkaan. Oli kyllä mahtava tilaisuus päästä seuraamaan miten tämä(kin) täällä rapakon toisella puolella tapahtuu!

Illallista syötiin sitten amerikkalaiseen tyyliin T.G.I. Fridaysissa, missä en ole ennen käynyt. Taitaa muuten samainen ravintola olla tulossa suomeenkin ihan lähiaikoina! Ja kuulemma myös KFC.

Mä olen nyt Kiitospäivän lähestyessä saanut maistella moneen otteeseen bataattia (Sweet Potato -ranskalaiset on tuossa kuvassakin lautasella). Miksei kukaan ole kertonut mulle kuinka hyvää se on?? Bataatti ja kokonainen maissi on muuten sellaisia ruokavaliomuutoksia mitkä aion ehdottomasti tuoda täältä mukanani suomeen. Ja sitten kaikki mun kokkailuistani kärsivät joutuu kanssa maistamaan, hahahh! Bataatin luulisi kyllä myös maistuvan meidän isille, kun se on sellaista makeaa. ;)

Ettei nyt muuten taas menis ihan kehumiseksi, niin pitää vielä mainita, että tuolla ravintolassa oli ehkä maailman epämiellyttävin tarjoilija. Tippi sisällytettiin laskuun ja näinpä sille norsun******* piti antaa kymmenen dollaria ylimääräistä.. Ärsytti, mutta onneksi ruoka oli hyvää!

Ruokaa lähdettiin sulattelemaan Bryant Parkiin, koska huomattiin ohikulkiessa että siellä on luistelualue ja pikkuliikkeitä torin muodossa. Täällähän aukesi muutama viikko sitten nuo luistelukaukalot, Manhattanilla ainakin tietysti Rockefelleriin, Bryant Parkiin ja Keskuspuistoon. Rockefellerillä on suolainen 28 dollarin tuntitaksa, Bryant parkissa 13 dollaria ja keskuspuistossa alle kymmenen.. Hmm, mihinköhän sitä itse näistä päätyy kokeilemaan? Onhan se Rockefeller SE paikka, missä kaikki turistit käy, mutta kaippa meikäläinen voi olla vähemmän turisti ja mennä Keskuspuistoon.

Nämä kaukalot on Anna ja Saku muuten vielä helmikuussakin auki, että jos teitä kiinnostaa käydä polttamassa myös läskiä (ja jos meillä vaan mitenkään riittää aika..) niin voidaan mennä!

Mun piti tämä julkaista jo eilen, mutta Blogger oli päättänyt sylkäistä koko tekstin jonnekin uumeniinsa, enkä ikinä löytänyt alkuperäistä tekstiä. Arvatkaa kiroilinko kuinka moneen otteeseen. Tässä on vielä automaattitallennuskin, mutta silti puolet tekstistä kadonnut jonnekin avaruuteen!

Meillä on tänään Kiitospäivän ateria ja juhlallisuudet, meille on tulossa 11 vierasta. En malta odottaa, koska tuolta alakerrasta tulee erittäin hyvät tuoksut! Lisää lupaan kertoa myöhemmin, koska tästä viikonlopusta on tulossa kiireinen. Mutta mukava viiden päivän viikonloppu saatiin! Tänään yöllä pitää lähteä Black Fridayn kunniaksi jonottamaan vaatekauppoihin, koska ne aukeavat 12-4 aikaan yöllä ja luvassa olisi -70 % alennuksia.. Kuulostaako hyvältä? Tarinan mukaan viime vuonna kuoli kaksi naisihmistä, koska niiden päälle tallottiin ja olen kuullut, ettei paikallinen Stockmannin Hullut Päivät ole mikään leikin asia. Saa nähdä.. Pitäkää peukkuja että Kake selviää hengissä.

Nyt minä lähden haistelemaan mahdollisuuksiani saada jotain lounasta tuolta alakerran herkuista..

Hauskaa kiitospäivää kaikille, halauksia ja pusuja!

Katri

Vihdoin Vapaudenpatsas!

Otin eilen eli perjantaina koulusta omaa lomaa, koska halusin valmistautua henkisesti ja fyysisesti päivään Manhattanilla, ne on aina jotenkin niin kuluttavia. :D Hiukan kyllä hävetti jättää tunnit väliin, koska vielä torstaina vannotin kaikkia luokkakavereita tulemaan, koska meillä oli ryhmätyöpäivä. Aina ei voi voittaa ja sitä paitsi mulla oli tosi hyvä syy olla poissa!

Me varattiin Satokon kanssa liput Statue of Libertyn kruunuun elokuun loppupuolella ja eilen pitkän odotuksen jälkeen päästiin matkaan. Reissu olisi kyllä voinut alkaa paremminkin. Sovittiin treffit kello kaksitoista juna-asemalle, koska Satokolla oli meidän lippuvarausnumerot. Menin kahdeltatoista asemalle ja etsin Satokoa, jota ei tietysti näy missään. Odotan 20 minuuttia ja kaksi junaa menee menojaan (meidän piti olla 13.30 Battery Parkissa lunastamassa lippuja, ei muuten oltu). Sen jälkeen kiroan joka ikisen japanilaisen alimpaan helvettiin. Muihin ihmisiin ei vaan näköjään voi luottaa! Eniten mua pänni kuitenkin oma tyhmyys, pitikin luovuttaa ne liput sen eukon käsittelyyn.

Menin pettyneenä takaisin kämpille ja avasin sähköpostin missä on just sellaisella vammasella japanilaisenglannilla kirjotettu "I so sorry for late. I'm come station soon". Johon napakka vastaus: "FUCK YOU!!!" Eikä mun auttanut muuta kuin juosta parin kilometrin matka sinne asemalle uudestaan. Kummasti antoi muuten jaloille vauhtia se, kun tiesin pääseväni kohta huutamaan sille ihan päin naamaa! Tiedän, en ole kovin reilu, mutta nämä on just sellasia tapauksia, mitä mä en paina villasella. Jos jotain on sovittu kuukausia sitten ja siitä on vielä maksettukin, pidetään sopimuksesta kiinni! Vai mitä?

Ehdin olemaan jo tosi pettynyt etten pääsekään koko patsaalle, joten kun löysin Satokon sieltä asemalta, jätin sen huutamisen suhteellisen vähälle ja totesin vaan että hyvä että nyt ollaan molemmat paikan päällä. Joten juna ja metro alle ja kohti Battery Parkia. Mua inhotti olla myöhässä (Satoko oli ollut ryyppäämässä edellisenä iltana, että kiitos vaan) mutta onneksi kuitenkin saatiin lippumme. 15 dollaria on siis tuo varaus Vapaudenpatsaan kruunuun, joka muuten aukesi yleisölle uudestaan vasta heinäkuussa. Lipputoimistosta katsoin uudelleen sen jonotusajan ja nyt varatut liput menee tammikuulle!

Siellä satamassa oli ihan hemmetin pitkät jonot, mutta onneksi päästiin jonon ohitse noilla lipuilla. Täälläkin oli taas "lentokenttäturvatarkastus" eli piti taas ottaa kaikki takit ja vyöt ja kengät pois. Ne on tosi tarkkoja nykyään kaikissa kohteissa, ettei mitään ylimääräistä ole kenenkään mukana. Jäi se pullonavaaja multa viimeksi sinne Empire State Buildingiin.

Ja satamassa se patsas jo häämöttikin!

Mulla ei oikeastaan ollut mitään ennakkokäsityksiä Liberty Islandista, mutta kyllä se aika surkee pikku pläntti on maassa, jossa kaiken pitäisi olla isoa. Siellä ei todella ole muuta kuin se patsas, eikä sekään välttämättä koolla ole pilattu, vaikka muuten vaikuttava onkin.

Patsaaseen mennessä sai ottaa mukaansa vain yhden kameran ja pääsylipun, ei muuta. Kaikki muu piti laittaa säilytyslokeroihin, jonne muuten jätän sitten keväällä kun Anna ja Saku tulee käymään, takkini. Se oli kivutessa hiukkasen likaa, vaikka näköalatasanteella olikin kova tuuli. Yllätyin muuten iloisesti kun siellä oli suomenkieliset ohjeet, kuinka käyttää niitä lokeroita, noin kymmenestä kielivaihtoehdosta! Hyvä Suomi!!

Kaiken kaikkiaan 334 rappua oli matkaa Vapaudenpatsaan kruunuun. Alkuun se kipuaminen ei tuntunut missää ja mietinkin että eihän nää rappuset ole yhtään liian kapeat/jyrkät/pelottavat. Mutta tuli nuolastua ennen kuin tipahti.

Koska ensimmäisen näköalatasanteen jälkeen se tuska vasta alkoi. Pikkasen nousi meinaan syke pelkästään noiden rappusien katselusta. Että tonnekko mun muka pitäis kiivetä?!

Huh huh! Puoleenväliin rappusia kun pääsin, aloin huolestumaan lähinnä siitä paluumatkasta. Ei se kiipeäminen niinkään, kun ei nää taakseen vaan ylöspäin ja voi vaikka pitää silmiä kiinni. Mutta alaspäin tullessa olisi hyvä olla silmät auki..

Joko Anna alkaa houkutella?? :D

Mietin muuten myös, että kuinkahan isoluinen kaveri siihen portaikkoon mahtuu? Kai ne kuitenkin ymmärtää jättää hissittömät paikat muille..

Kruunuun kun päästiin, alkoi käydä selväksi, miksi sinne täytyy tehdä varaukset ja sinne on hyvin rajoitettu päiväkävijämäärä. Koska jos me päätettäisi laittaa kylmiksen vessa turistikohteeksi, sinnekin pitäisi tehdä ihan sama homma. Koska sen kokoinen se kruunun "näköalatasanne" on. Kruunun vartija kun näki mun ilmeen niin se vaan totesi: "Can you believe that some people actually thinks there is a restaurant here?" Vai että ravintola, sallikaa mun nauraa. Heti kun ehdin/jaksan/viittin, lataan teille videon jonka siellä kuvasin, niin saatte käsityksen siitä koosta. Mä en mitenkään liioittele tuon vessan kanssa.. Sinne mahtui noin viisi ihmistä kerralla!

Ostettiin muuten Satokon kanssa tommoset turistikruunut, oli pakko kun ne maksoi ainoastaan 2,50 dollaria! :D

Tossa mun kuvan taustalla näkyy ne kruunun pikku ikkunat. Jos halusi ottaa kuvan piti seistä noilla rappusilla, koska siellä ei juuri ylimääräistä tilaa ollut.. Tuon patsaan kuori on muuten tosi ohutta! Kyse on ennemminkin milleistä kuin sentistä. Ja tuolla kruunussa kun seisoi, pystyi tuntemaan kun se koko patsas huojui tuulessa. Ihan hullun pelottavaa! Sinne käsivarteen en olisi lähtenyt vaikka olisikin ollut mahdollisuus! Mulla kävi ihan sääliksi niitä työntekijöitä, jotka joutuvat nuo rappuset kipuamaan useamman kerran päivässä. En laita työhakemusta sinne.

Turvallisesti maan kamaralla jaksoi taas hymyillä. Se alastulo kesti varmaan kaksi kertaa niin kauan kuin ylösmeno! Tulin siis lasten tyyliin perse kiinni rapukossa suurimman osan matkasta. :D Mistä tulikin mieleen. Miten jotkut vanhemmat uskaltaa ottaa kersansa mukaan tonne kruunuun?

Meitä onnisti myös eilisen sään suhteen, vaikka onhan tämä syksy ollut täällä Nykissä ihan toista kuin Suomessa. Kivaa auringonpaistetta on päivittäin ja ehkä kerran viikkoon sataa. Ja sekin tulee yleensä yöaikaan. Lunta ei mun puolesta tarvi tullakaan, enköhän mä näe sitä sitten joululomalla Suomessa ihan riittävästi! :)

Meillä kävi paluumatkalla taas hirveä tuuri. Ehdittiin juuri ja juuri vikaan Manhattanille vievään laivaan, muut vaihtoehdot olisi olleet Ellis Island tai New Jersey, ei kovin houkuttelevaa. Paatin kyydissä nähtiin muuten ihan uskomattoman kaunis auringonlasku! Tykkään kun näkyi kauempana noita "dinosauruksia" ja sitten aurinko laski, näytti siltä kuin dinot olisivat menossa nukkumaan. Paattimatka kestää muuten arviolta 15 minuttia. Ei siis ollut liian traumatisoiva, vaikka eilen tuon tuulen takia aikamoinen merenkäynti olikin.

Mulla oli jalat ihan rakoilla ja kipeet eilisen jälkeen ja kämpillä menin heti nukkumaan. Tuli käveltyä niin paljon. Käppäiltiin nimittäin vielä kurkkimassa Canal Streetin väärennettyjen laukkojen markkinoita! :D Se on hyvä tietää mistä löytyy edullisia Vuittoneita ja Pradaa..

Mä odotan jo tosi kovasti, että täällä pääsis joulu alkamaan kunnolla. Manhattanilla ei näe Suomen tyyliin heti syyskuusta alkaen joulutavaroita, koska täällä juhlitaan vielä Kiitospäivää siinä välissä (joka on muuten ensi viikon perjantaina, jeeee!!). Mutta Rockefeller Centeriin pääsisi jo luistelemaan, täytyy mennä heti kun ehtii!

Mulla oli muuten eilen illallisen osilta possuiluamerikkapäivä. Söin KFC:iä ja cupcaken vielä jälkkäriksi. Nomnom! En ihan vaan ymmärrä, miksi tuota KFC:iä niin kovasti hehkutetaan, Tampereen Hookista saa edelleen maailman (mun maailman) parhaimmat kanaherkut. Tuolla ei ollut edes mozzarellatikkuja!

Tänään on ihan toisenlaiset suunnitelmat ja lähdenkin kohta kohti salitreenejä. Täytyy vielä sen verran saada tuota rasvaa pois että voin possuilla huoletta Suomessa sen kolme viikkoa! Mä olen nähnyt jo niin monet päiväunet jauhelihakastikkeesta, makkarasta (kyllä isä, meidän on pakko grillata ees kerran!), perunamuussista ja ruisleivästä.. OOOHH! Sit mä kuulkaa syön!

Viikonlopunjatkot!

Katri

Field Day 2010

Lisäilenpä tässä muutaman fiilistelykuvan viime torstain Field Dayltä. Oli mulla sitten loppujen lopuksi ihan mukava päivä, vaikka tuo kilpailufiilis saattoi ottaa musta yliotteen ja olin valmis tappelemaan tuomareiden kanssa kun oma joukkue jäi toiseksi. :D

Saatiin joukkueen keskellä jakaa porukka kolmeen eri kilpailukategoriaan, jotka oli urheilu, äly ja taide. Tiedätte millanen huippu-urheilija mä olen, niin päätin jättää muillekin mahdollisuuden voittoon. Jättäydyin myös taideryhmästä koska siellä olisi pitänyt laulaa ja tanssia, mitkä on myös mun vahvoja puoliani. En viitsinyt loistaa nääs ihan kaikessa. Joten menin älyryhmään. Älykäs kun oon.

Ekassa tehtävässä meille näytettiin kuvia USA:sta ja piti mennä vuoronperään merkkaamaan kartalle missä kyseinen paikka sijaitsee. Meidän ryhmässä oli mm. sellainen saksalainen lehmä, jonka olisin voinut vaikka kuristaa. Se päti enemmän kun MINÄ ja semmonen on ihan sietämätöntä! Lisäksi se luuli olevansa joku joukkueen kapteeni, vaikka se olin ihan selkeästi kauneimpana ja viisaimpana ihmisenä Kake Suomesta! Luoja..

Toisessa tehtävässä piti tunnistaa lippuja ja mä jätin leikin muille. Kolmannessa tehtävässä nimittäin tiesin tarvitsevani voimia ja hermoja. :D Spelling -kilpailu. Huh. Olisitte nähnyt mut, ihan hermossa huusin mikkiin oikeita vastauksia (oon valehtelematta luokan paras tavaaja :D) kädet täristen ja sitten lopulta ylpeyksissäni tavasin TAAS saman sanan, minkä mä onnistun mokaamaan ihan joka kerta. Sana oli siis D-E-F-I-N-I-T-E-L-Y. Jonka Kake tavas: D-E-F-I-N-A-T-E-L-Y. En ehkä ikinä unohda sitä tunnetta kun tajusin että päin helvettiähän se meni. Meinasi mikrofoni ja syyttömät sivulliset saada siinä kyytiä, perkele! :D Että semmonen oli meidän Field Day. Itsellä ehkä meni "vähän" överiksi kun hoin kaikille koko ajan että "Pakko voittaa!!" mutta ainakin mulla oli jotain leikkimieltä. Ärsyttää sellaset ihmiset ketkä pilaa toisten ilon onnistua olemalla osallistumatta kun kaikki on niin lapsellista..

Ei muuten Thaimaakan ihan naarmuitta selvinnyt tästä Kaken Jenkkireissusta. Opetin nimittäin kämppäkaverini, joka ensin piti mua ja mun naamaani hulluna, ilmeilemään. MUAHAHAHH! Ei pidä ottaa asioita liian vakavasti ja ryppyjä tulee muutenkin! ;)

Värjäsin muuten viikonloppuna tukan paloautonpunaiseksi ja loistettiin lauantaina kilpaa kylpyhuoneen kanssa! Onneksi mä olin ainoa kotolainen, niin sain rauhassa laittaa ja siivota. Mutta kyllä meinas turahtaa kakkaa housuun kun kaakeli oli ihan punaisilla roiskeilla. :D Mä laitan uudesta tukasta myöhemmin kuvaa, tulee muuten liian sekava posti. Jaksoin muuten maanantain kunniaksi väkertää jotain tukkaanikin (liikaa aikaa juu), mistä laitan kuvaa myös.

Mua jännittää huominen ihan hirveästi, koska päästään seuraamaan Late Night with David Letterman -showta! Voitin kolme lippua, jeejee! Ongelmana vaan on, että yksikään mun kavereista ei tiedä mikä on talk show. Ne ei tiedä edes Conan O'Brienia! En ymmärrä missä kiven alla noi aasialaiset on oikein kasvaneet..

Hauskaa maanantain jatkoa Kaken mussukoille!

Katri

Miten niin mulla on liikaa aikaa?

Onkohan kaikki bloggaajat työttömiä kun niillä on joka päivä aikaa päivittää? Huomaatteko kuinka paljon aktiivisempi minäkin olen nyt ollut! ;) Liikaa aikaa yritetään välttää epätoivolla, joten kaikkea pientä näpeltämistä pitää keksiä. Tänään keksin lähteä aerobic-tunnille. Mä olen aina inhonnut aerobiciä (miten tää sana taipuu??)! Ja inhoan kyllä edelleenkin. Multa puuttuu luultavasti joku lohko aivoista mikä kertoo kumpi jalka ja kumpi käsi liikkuu käskiessä. Sali oli myös täynnä mummoja ja siellä haisi terveyssiteelle. Että luultavasti jatketaan ihan joogan parissa.

Näpeltämisestä puheenollen. Sen lisäksi että olen alkanut vaihtaa kynsilakkaa noin kahdesti viikossa (pitää kivasti kiireisenä..), opettelin vihdoista viimein tekemään itselleni ranskanletit! Menee noin 20 minuuttia laittaessa, mutta ah miten hyvältä tuntuu kun ei karvat kutita naamaa! Kuva on otettu koulun ja aerobicin jälkeen, että näyttää jo rispaselta, mutta älkää siitä välittäkö. Ja en ole saanut myöskään turpaan, noi on ihan vaan silmäpussit, joille ei vaan saa tehtyä mitään!

Mulla on muuten suuren luokan ongelma! Kertokaa kasvatanko etutukan pois vai leikkaanko vielä uudelleen? Tykkään itse molemmista.

Mä olen kulkenut nyt kahdesti lettipäänä ja mun mielestä tämä toinen lettipari onnistui jo aika hyvin! Olen aina osannut tehdä letit muille, mutta itselle ei ole kärsivällisyys riittänyt.

Pitää laittaa teille taas hauskuutuskuvaa. Joka aamu noin 7.38 am ja noin 5.17 pm iltapäivällä naapurin äijä kiljuu pihalla kun jonkun auto on sen tiellä. Ei kyltti yllättänyt meikäläistä, mutta jostain syystä se oli myös päättänyt rajata osan tuosta liikennöintiväylästä ketjuilla ja rimoilla. Kai sitä harmittaa.

"Do not block my drive way. Roll your dam vehicle down!"

Tämä viikko on ollut yksi paskimmista miesmuistiin, eikä loppua näytä tulevan. Nimittäin huomenna on Field Day 2010. Pmmp:n sanoin: VITTU JEE! Mun pitää toisin sanottuna raahautua yhdeksältä jalkapallokentälle ja olla sosiaalinen kello viiteen asti. Läsnäolopakollisia ryhmäleikkejä. Painajainen. Ja se on myös luokkienvälinen kilpailu. Mutta toki mun joukkue voittaa, ihan vaan siksi että mä pelaan siinä. Koska Kylmäkoskella on kasvanut maailman parhaimmat kakarat!

Keskiviikko ja kivekset heiluu!

Katri

Ps. Tänään koulussa mun joukkue voitti taas tietovisan KOSKA MINÄ PÄDEN JA OLEN JUMALA!!!!!!! Saatiin tikkarit mieheen, että kyllä mua taas kiiteltiin.