Seikkailu Manhattanilla jatkuu

Huh, onpahan ollut viikko! Viikonloppuna tuli käveltyä ympäri Manhattania niin ahkerasti, että mulla on ihan mustat ja rakkoset jalat. Maanantaina mentiin Katin kanssa ihan ansaitusti heti aamupäivästä lillumaan Water Parkkiin New Jerseyssä, teki niin hyvää! Siellä oli paljon vesiliukumäkiä ja taas elämä opetti:

1) Miksi ei kannata mennä putkivesiliukumäkeen?

2) Miksi vesiliukumäessä pitää pitää jalat ristissä laskiessa?

3) Miksi ei kannata luottaa aikatauluasioissa muuta kuin itseensä?

Vastaukset:

1) Putkivesiliukumäet ovat vaarallisia, koska siellä sisällä on pimeää. Näin ollen et luultavasti osaa varautua ilmanottoon, ennen kuin se on liian myöhäistä ja siitä seuraakin mukava hukkumisen tunne. Putkessa vesi pärskyy ja siellä on hiukan hankala nousta "pinnalle" vetämään henkeä. Nämä Kake jättää jatkossa kokeneemmille.

2) Jalat ristitään ihan siitä käytännön syystä, että vauhti kiihtyy putkessa suhteellisen kovaksi ja niissä nopeuksissa et halua vettä alapäähäsi. Tai et halua putken lopussa huomata olevasi alasti. On todella inhottavaa pissata lopun päivää kloorivettä... Tässä toinen syy, miksi jätän putket jatkossa kokeneemmille! :D

3) Muihin tukeutuminen esimerkiksi bussiaikatauluissa, saattaa johtaa bussista myöhästymiseen.

Mentiin siis maanantaina vielä illaksi hurvittelemaan Six Flagsiin, missä kävinkin aiemmin kuukausi sitten. Vesipuisto oli ihan vuoristoratojen vieressä. Ennen laitteisiin menoa muistin onneksi kysyä bussiaikataulua takaisin nykkiin infopisteestä ( ! ). Sainkin sitten sellaisen aikatauluvihkon ja infon kiva täti oikein korostekynällä viivasi mulle oikean ajan. Toki heikkona hetkenäni tähän palvelun ammattilaiseen luotin ja painettiin sitten antaumuksella laitteisiin ja viivyttiin lähemmäs yhteentoista illalla. Mun viimeinen bussi lähti siis 11.10 sen aikataulun mukaan ja siinä sitten hyvissä ajoin hypinkin sinne bussipysäkille.

Kun saavuin, näin että pysäkki on ihan tyhjä ja mietin että eikö muka kukaan muu ole menossa takaisin New Yorkiin. Siinä pyöri sellainen vahtimestari vielä ja varmistin tyypiltä että lähteehän ne bussit tästä varmasti. No, vahti totesi että viimeinen bussi lähti 40 minuuttia sitten. Paniikissa kaivelin sen aikataulun ja näytin sedälle. Setä varmisti asian infopisteestä, missä vahvistettiin että 11.10 lähtee kyllä yhdenlainen viimeinen bussi, JERSEYN KESKUSTASTA. Siis mikähän sen tädin aivoissa naksahti, että se kuvitteli mun flägsiltä kävelevän 5 mailia jonnekin random -bussipysäkille, jos huvipuiston vierestäkin niitä lähtee?

Itkuhan siinä meinasi taas tulla, kun mietin että joudun varmaan jäämään yöksi nukkumaan johonkin puiston penkille. Mun puhelimella ei pysty täällä soittamaan, eikä mulla yllättäen myöskään ollut 200 dollaria taksiin varattuna (maksaa siis sen verran mennä taksilla Jerseystä Nykiin). Onneksi se vartija sentään tajusi mun hankalan tilanteen ja se soitti siihen jonkun kaverinsa antamaan mulle kyydin sinne Jerseyn keskustaan asti, jospa sieltä sitten löytyisi apua.

Kuski jätti mut Jerseyn bussiasemalle, jossa sitten kärsivällisesti odotin kaksi tuntia bussin tulematta. Täällä on yöt suhteellisen viileitä verrattuna päivälämpötilaan ja mulla oli päällä ainoastaan shortsit ja toppi joten tulihan siinä jo kylmä. Bussiasema oli paloaseman vieressä, jossa näytti olevan muutama söpö palomies päivystämässä ja ajattelin, etten häviä mitään jos käyn kysymässä niiltä neuvoa. Ja siinä bussiasemalla myöskin hengas sen verran epäilyttävän olosia tyyppejä, ettei ihan tehnyt mieli viettää yötä siinä kiveyksellä istuen niiden känniääliöiden kanssa. Ja mulla kävikin ihan mieletön munkki, kun vuorosta vapauduttuaan semmoinen tosi kiva palomies lupasi heittää neidon hädässä New Yorkiin! Tosin matkalla tuli mieleen, että ehkä on kuitenkin turvallisempaa viettää yö Jerseyssä kuin Manhattanilla. Samalla kun missasin sen vikan bussin, myöhästyin automaattisesti myös kämpille vievästä junasta. Kysyinkin siltä palomieheltä, että mihinhän mun kannattaa piiloutua pahaa maailmaa kolmeks tunniks, ennen kuin seuraava juna lähtee. Ja taas mut yllätettiin kun se sanoi ettei todellakaan jätä mua yöksi Manhattanille, vaan se vei mut hyvää hyvyyttään kämpille asti! Huh.. Ette tiedä kuinka kiitollinen taas olin, että on tuollaisia tyyppejä vielä jäljellä! Pyysin sedän tilinumeron ja osoitteen, täytyy laittaa sille jotain lahjuksia tuosta hyvästä. Ehdotuksia, miten palkita mun pelastava enkeli?

Oli mulla sitten loppujen lopuksi ihan hyvä maanantai, vaikka se meinasikin päättyä katastrofiin, mitä mä en näemmä onnistu välttämään. Kake the Ongelmamagneetti!

Niin ja en oo raskaana tässä kuvassa, en vaan osaa käyttää tätä mäkin kuvanmuokkausohjelmaa ja tehdä kivoja blurrauksia pilaamatta kuvaa. :D seliseli!

Six Flagsin puolella sain myös heittää hyvästit napakorulle, kun toi El Toro päätti napata sen mukaansa. Siis en ymmärrä miten se koru irtos, mitään ei revennyt kuitenkaan. Pirun kakkalaite!! Mentiin myös semmoiseen sisävuoristorataan, jossa oli niin huonot turvakaaret että luut vaan kolisi. Oon ihan mustelmilla, hyi! Onneksi Kingda Ka pelasti taas illan.

Käytiin alkuviikosta myös käppäilemässä downtownilla ja etsittiin World Trade Center. Aiemmin oon nähnyt siitä ihan uskomattoman hienoja kuvia, mutta reissu paljasti totuuden. Tietokoneohjelmat kunniaan, kun niillä saadaan olemattomia rakennuksia aikaan ihmisten huijaamiseksi..

Oli ne tommoisen isohkon plakaatin saanut pykättyä paloaseman viereen siinä WTC:n raunioilla, mutta eipä siellä sitten muuta ollutkaan. Mun piti sitten oikein googlailla, minä vuonna se 9/11 oikein olikaan, kun en muistanut. 2001. 2001.... 2001! Siis kohta yhdeksän vuotta sitten vai..?!

Mä olin niin pettynyt että illalla, kun siirryttiin Manhattanilla yhteen baariin muutamalle oluselle, mun piti siellä avautua yhdelle paikalliselle. Ihmettelin sille että kuinka ei yhdeksässä vuodessa olla saatu mitään aikaiseksi. Paikallinen oli sitä mieltä että päättäjät riitelee siitä, että onko paikka jotenkin "pyhä" eli voidaanko siihen rakentaa mitään, mistä saadaan rahaa ja rahottajia ja tekijöitä yms yms yms. Kaveri myös myönsi, että se saattaa johtua siitä että Nykkiläiset on laiskoja. :D Sain myös sellaisen käsityksen, että edes kaikki Amerikkalaiset ei tiedä sitä faktaa, että siinä raunoilla on pelkkä kuoppa. Tai siis ei edes kuoppaa. Vaan nostokurki telineineen. Kaikkee sitä...

Eli ns. Paskareissu. Mutta tulipahan tehtyä! Haluan vielä käydä WTC -museossa, joka on kuulemani mukaan aika liikuttava paikka. Ja jos se sitten 10 vuoden päästä olis pystyssä, mitä ikinä siihen tuleekaan.

Eilen kierreltiin Upper East Sidea Katin kanssa, mutta ei oikein löytynyt mitään jännittävää. Hirvee määrä ihmisiä oli liikkeellä, ettei oikein huvittanut edes ostoksia tehdä. Illan lopuksi päädyttiin vielä Times Squarelle kun oli jo pimeää ja siellä oli kuin päivä. Neonvalojen paratiisi! Se on aina yhtä kaunis! Niin ja törmäsin "tuttuihinkin" eli SpongeBobiin. Kuva omistettu lakusakulle, joka muistaakseni oli kyseisen pesusienen kova fani. :D

Ja pakko oli ilmeetkin vääntää, totta kai. Koskahan sitä kyllästyy tohon irvistelyyn, toivottavasti ei ikinä! :)

Löysin muuten tämmöisen kyltin Times Squarelta. Piti oikein lukea se kolmeen tai neljään kertaan, että lukeeko siinä varmasti "Tervetuloa". Seuraavasta tarinasta voinkin syyttää tätä kylttiä....

Lähdettiin illalla junalle ihan hyvissä ajoin ja mun tarkoituksena oli ehtiä jo yhdeltä yöllä lähtevään, kun vika lähtee 1.50. Mä en tiedä mitä mä ajattelin kun lähdin kävelemään kohti West sidea, kun tarkoitus oli mennä alemmaksi eastille, sinne Grand Central Terminalille junaan. Muutamaa minuuttia vaille yks tajuan ettei tie näytä yhtään tutulta, eli eikun käännös ympäri ja takaisin yhdeksän korttelin verran. Eli pystyin eksymään suoralla tiellä, valitsemalla nimenomaan sen väärän puolen kadusta. Kyllä taas vitutti! Ja tänään sitten väsytti.. Tai väsyttää edelleen!

Kun vihdoin pääsin GCT:lle piti oikein kuva napata kun helpotus tuli aaltoina. Tosin hetken päästä ärsytti lisää kun ne kuvas jonkun sarjan pilottijaksoa siinä ovien edessä ja piti kiertää korttelin verran takasisäänkäynnille. Palkitsin itseni lihalla. :D

Sellaista tällä kertaa. Nyt taidan lähteä eksymään Tarrytownin kirjastoon ja yritän ottaa lepiä, huomenna kun pitäis lähteä kurkkaamaan semmonen pikkupytinki kuin Vapaudenpatsas..

Pusuja ja viettäkää kiva viikonoppu!

Katri

Synttäriä!

Eilen lauantaina oli siis meikäläisen synttärikemut. Huhhuh. Nyt kyllä hiukan puhalluttaa, kun taisi tulla syötyä muutama hyytelöshotti (gel shot) liikaa.. Krapula on sitä tasoa että on tullut moneen kertaan vannottua, etten enää juo kännejä! :D Siinä tuo reilun kuukauden kännäämättömyys nyt kostautuu, ei mulla yleensä muutamasta shotista tällaista kankkusta tule!

Mutta tosiaan, asiaankuuluvasti illallisen jälkeen syötiin jäätelökakkua. Jäätelökakku on täällä kesäaikaan todella suosittu. Ensin yritin kieltäytyä noista kynttilöistä, mutta se kuuluu täällä kuulemma tapoihin, olit sitten 50-vuotias tai 5-vuotias. Vähän jännitti puhaltaa siihen kakkuun, kun en oo sitä tehny vuosiin!

Kolme kynttilää kakussa merkitsee seuraavaa: kaksi kynttilöistä on "kaksikymppiselle" (siis näin tehdään kun olet 20-29 -vuotias jos oikein ymmärsin) ja yksi ylimääräinen laitetaan kakkuun tuomaan onnea.

Two candles for twenties, one for luck! :)

Jäätelön lisäksi kerrosten välissä oli brownieta, sellasta supersuklaista keksimäistä hässäkkää. Tai suomessa jotain keksejä mainostetaan brownieina, mutta tosiasiassa se on täällä sellasta suklaakakkua. Mutta oli hyvää, tosin ei voita koskaan äidin tekemää mansikkakakkua!

Sitten tuli taas yksi lisäeroavaisuus suomeen verrattuna eilen selville. Kaikki beer bongia pelanneet varmaan tiedätte missä pelissä on kysymys? Mentiin sellaiselle klubille eilen juhlimaan, missä pelataan paljon kyseistä peliä, mutta pettymys olikin suuri kun näillä on ihan joku oma leikki, me hullut suomalaiset taas suositaan sitä brittiversiota. Britti- ja suomiversiossa kaljaa juodaan letkun päästä. Kaljaa siis kaadetaan suppiloa pitkin letkuun ja näin ollen kalja tule kiskottua alas todella nopeasti. Eilen siis selvisi että jenkkiversio sisältää pingispallon heittelyä (kaikki ne ketkä on nähnyt/tietää mun heittotaitoni, ymmärrätte miksi en tähän peliin eilen sitten osallistunutkaan :D). Palloa yritetään pöydän päästä heitellä kaljatuoppeihin ja aina kun osuu tuoppiin, saa juoda. TYLSÄÄ!! Mikä ihme tätä kansakuntaa vaivaa, kun vanhasta kunnon beer bongistakin pitää tehdä aivan käsittämättömän typerä laji? Pöh..

Tosin kuten kuvasta huomaa, tulee se humala ilman beer bongiakin. Toinen mitä nää tykkää täällä kaljan lisäksi juoda, on sellaiset helvetilliset geelishotit. Se on ihan kirjaimellisesti sellaista viinahyytelöä, mihin laitetaan kermavaahtoa päälle. Varma oksennusreaktio ja ripuli seuraavana päivänä.

Kaiken kaikkiaan oli ihan hauska ilta, vaikka se alkuun meinasikin mennä pilalle seuralaisten takia, jotka ääliömäisyyttään jättivät henkkarit kotiin. Yrittivät siis yliopiston henkkareilla sisään. Onneksi saatiin poke puhuttua ympäri päästämään nämä kaksi valopäätä juhlimaan mun kanssa.

Tänään siis ollaan kiduttu kankkusen seurassa, illalla olisi vielä tarkoitus lähteä kuuntelemaan kauhutarinoita Sleepy Hollow'n hautausmaalle..

Mukavaa viikonaloitusta kaikille kaken muruille!

Katri

Viikonlopunaloitteluterveiset!

Morjensta pöytään!

Tänään oli vapaapäivä kaikesta, koska meidän Casa Melhusiin tuli Animal Planetin kuvausryhmä. Päivä ensinnäkin alkoi sopimuksen allekirjoittamisella. Tekstiä riittikin sitten viiden sivun verran ja täytyy sanoa että ihan kaikista ehdoista en ollut varma, vaikka onkin tuo englanti petraantunut vaikka kuinka. No, allekirjoitin joka tapauksessa, enpähän tuossa nyt päätähtenä ollut kuitenkaan.

Oli hauska kokemus päästä seuraamaan kuinka tollasta sosiaalipornomässäilyä tehdään. Meitä kaikkia haastateltiin, mikä oli varmaan se hankalin osuus, koska kamera on ihan naaman edessä ja tuottaja ja pari muuta tyyppiä seuraa silmä kovana. Ja toki kun en englantia äidinkielenäni puhu. Joutuvat varmaan laittamaan aina tekstityksen kun mä sanon jotain, sen verran mua jännitti! :D Tuottaja myös pyysi mua yrittään muodostaa kokonaisia lauseita, joka tais olla se kaikista hankalin homma. "I is Katri. Finland. Yes. Ööööööö. I live here. Mööööö. Until next year. I prefer cats." Oli hankalaa, ihan hirveet paineet! Tosin jos TOEFL:ia ja Cambridge -tutkintoa haluan täällä suorittaa, on pakko oppia puhumaan paineen alla. Eli ihan hyvää harjoitusta.

Toinen juttu olikin sitten koirien kanssa touhuilu, mikä sisälsi yllättävän paljon "näyttelemistä". Netistä kun kävin vanhoja "It's Me or The Dog" -jaksoja katselemassa, huomasin että niissä mässäillään paljon sillä, kuinka paljon perhe riitelee koirien lisäks. Meidän piti siis saada tappelua aikaan, että se ohjelman juontaja voi sitten kertoa kuinka meidän rappioitunut "perhe" ja riitely saa koirat käyttäytymään huonosti. :D Toisaalta, saipa hiukan kämppiksien kanssa puhuttua suutansa puhtaaksi. Eli tässä vaiheessa kiitos Uoleville, kun sain joka vuosi olla joulunäytelmässä aika tärkeässä osassa, koska nyt oon ihan uskomattoman hyvä näyttelijä.......

Semmoinen päivä siis takana. Tänään on taas ollut ihan hemmetin lämmin, jotenka kävin uima-altaalla salin sijaan. Keskiviikko ja torstai meni aika unessa, olen ollut tällä viikolla aika väsynyt. Mutta sainpahan seuraavaksi kuukaudeksi hiukan paremmat työajat. Ne vaihtelee kerran kuussa siis. Eka kuukausi mulla oli tota aamuvuoroa, nyt pääsen tekemään aamupäivää, eli saan nukkua pari tuntia pidempään! Aion nauttia kyseisestä luksoorista täysin rinnoin. Tosin nyt pitää malttaa olla siellä kuumuudessa pari tuntia pidempään..

Huomennapa olisi sitten juhlat Kakella. Vaikka ehkä surujuhla ennemmin, kun en tykkää vanheta! Mitään sen isompia suunnitelmia ei ole, kuin kakkua ja kaljaa. Huomenna nimittäin lupasin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähteä ekaa kertaa bilettämään. Mennään White Plainsille yhteen tanssiklubiin, toivottavasti siellä on hauskaa.

En saanut vielä kamerasta purettua kuvia kun laiskottaa. On mukava olla tekemättä mitään ja sen jälkeen levätä, nääs! Mutta kirjoitan taas, jahka sunnuntaina tulee selvittyä noista synttäreistä.

Viikonloppuhalaukset!

Katri

Kotimaa kun taakse jäi

Voi voi. Viikonloppu oli tylsä ja nyt alkuviikko yrittää masentaa tätä majavaa. Kävin lauantaina kampuksella asuntolabileissä. Ennakko-odotuksena oli että bileet olisi ihan mielettömät, mutta aika pian kyllä huomas ettei nää ihmiset täällä osaa juhlia. Päädyin sitten lopulta korjaamaan yhden kanssaopiskelijan kielioppivirheitä, jonka jälkeen tajusin että taitaa olla juhlat mun osalta ohi. Miten tylsää istua ja juoda kaljaa jossain hikisessä, perseenreiän kokoisessa huoneessa kahdenkymmenen muun ihmisen kanssa.. Blah, mulla ei ole mitään yhteistä näiden ihmisten kanssa. Alkaa epätoivo iskemään!

Eilen oli oikein maanantaiden maanantai. Silmä kourassa tuli selitettyä asioita suomeks muutamaan otteeseen, kun ei toi englanti oikein ottanut sujuakseen. Tänään aamulla taas meinasin saada paloauton letkusta, kun se pillit soiden ohitti mut ja letku putosi matkan varrelle. Siinä sitten teelusikallinen pissaa housuissa mietin että menisköhän takaisin peiton alle ja kuinka monta päivää mulla onkaan vielä paluuseen jäljellä.. Huoh. Havaittavissa taas jotain masennusta?

Jotenkin tää maa rassaa mua pahemman kerran. Nyt kun isoin ikävä perhettä ja kavereita ajatellen helpotti, alkoi tulla ikävä kotimaata. Suomea. Sitä ruokaa. Ilmastoa. Apaattisia ihmisiä, jotka ei teeskentele ystävällistä.. Sitä kaikkea. Sitten kun tulen takaisin, lupaan olla valittamatta suomen asioista ainakaan kuukauteen! ;)

Suurin masennus ja raivon aihe on kuitenkin ensi lauantai. 17. heinäkuuta. Yritän olla ajattelematta sitä, mutta väkisinhän tässä iskee ihan jäätävä kriisi päälle! Miksi, oi MIKSI mä en voi olla ikuisesti 21-vuotias??! Joku hemmetin 23.. Ikävä numero! Tuntuu etten ole saanut mitään aikaiseksi. Ainakaan mitään mitä ehkä 23-vuotiaan ihmisen olisi kuulunut saavuttaa. Pitäis olla korkeakoulututkintoa, poikakaveria ja varmaan asuntolainaakin. Masennus sanoo että olen epäonnistunut. Huoh. Alkaakohan olla se aika kuukaudesta...

Jotain piristettä on tälle viikolle saatava. Torstaina olisi White Plainsilla jotkut reivit, mutta ei tässä paljon tanssijalkaa ole vipattanut. Sen verran kuitenkin uskallan loppuviikon suunnitelmista paljastaa, että meikästä tulee tosi-tvtähti! :D Otin perjantain töistä vapaata, kun meille tulee Animal Planet kuvaamaan yhden jakson sellaista koirankoulutusohjelmaa kuin "It's me or the Dog". Paikallisella neloskanavalla tulee sitten näkymään. Ihan hyvä saadakkin noille kahdelle hullulle jotain tapoja! Ja on myös upeaa päästä seuraamaan, miten tollaista amerikkasarjaa tehdään. Tai siis kuinka paljon siinä pitää sit näytellä, koska eihän meidän Idgy ja Skipper ole kovinkaan pahatapaisia.. Jännityksellä siis odotetaan.

Tänään taas upottaudutaan joogan ihmeelliseen maailmaan ja katsotaan, josko se keskiviikko olisi kiva päivä...

Halituksin

Katri

Torstai on tapahtumia täynnä

Voihan perse ja penaali.

Näistä asioista ei edes yleisesti pitäis avautua, mutta mulle ilmeisesti kävi urbaanilegendat (mikäli Villen linkkiä on uskominen). Lähdin käymään joogassa. Siinä matkalla punanen auto pysähtyy mun viereen (matkalla on taloja joten ajattelin että se on joku asukas, ei siinä nyt oo mitään ihmeellistä jos auto pysähtyy talon ja jalkakäytävän viereen) ja sieltä nousee mies sukukalleudet kourassaan ja ruikkaa päälle. Siis ihan tosta noin vaan!

Mä olen raivoa täynnä mutta sanaton. Miten tollasta voi tapahtua?

4th of July

Sunnuntaipäivä meni "rattoisasti" Manhattanin West Sidella. Matkaan lähdettiin ennen kolmea ja ilotulitusten oli määrä alkaa klo 21, mutta odotettavissa oli Suomen väkiluvun verran muita bilettäjiä, joten ajoissa oli mentävä.

Alla Bryant Park, alle viiden minuutin kävelymatkan päässä Grand Central Terminalilta. Hämmentävä pieni läiskä puita pilvenpiirtäjien keskellä. "Luontoa" niinkuin paikalliset sanovat.

Neljän aikaan kadut alkoivat muistuttaa aavekaupunkia, kun osa Manhattanin West Sidesta suljettiin liikenteeltä, eikä väkeä ollut liikkeellä vielä miljoonia.

NYPD:n (New York Police Department) menopelejä Manhattanin kovimmille kytille... :D Paluumatkalla teki mieli kaataa muutama tollanen koppero, ihan vaan vittuilessaan.

Setä-Samuli ja hyvin hikinen ja palanut suomalaisturisti. Tässä vaiheessa vielä odotukset ja lippu korkealla! Mun tarvis opetella käyttämään hattua ja aurinkolaseja, tekis elämästä täällä huomattavasti helpompaa. Mutta minkäs teet. Kun näyttää vammaselta, niin näyttää vammaselta.

Sitten nopea leikkaus päivästä iltaan. Me löydettiin kavereiden kanssa hyvä varjoisa paikka, koska tultiin niin hyvissä ajoin.. Vaan kuinkas kävikään Kakelle..?

Juttuhan meni niin, että vessan ja ruokakioskijonon ajaksi jätin tavarani ja kaverini. Olin juonut vettä ahkerasti koko päivän ja kioskin jonossa meni maksimissaan 20 minuuttia. Kun tuli minun vuoroni tilata, onnistuin pyytämään mehun, jonka jälkeen pyörryin. Kuumuus oli ihan liikaa mulle. Korvissa alkoi suhisemaan ja silmissä pimeni. Seuraavassa hetkessä tajuan että mua nostetaan istuvilteen ja joku kiva täti jonosta ottaa asian hoitaakseen perheensä kanssa. Mulle tuodaan jääpaloja ja porukka viilentää mun ihoa niillä (kaikki toki ensin pyysi että saako muhun koskea. Täällä on kaikki tosi tarkkoja "koskemattomuudesta" ja aina pyytävät lupaa ennenkuin edes kättelevät!). Joku jonottaja osti mulle hodarin ja mehua, että saan verensokerit nousemaan. Ja kehtaavat väittää että nykkiläiset on välinpitämättömiä! Mä itkin liikutuksesta.

Viimein kun omat jalat kantoi (en tiedä kuinka kauan mulla meni selvitessä) lähdin takaisin tavaroiden ja kavereiden luokse. Vaan sielläpä odottikin NYPD ja niiden portit (ei ollut mitään sellaista lähtiessä). Menin siitä heti lähimmän poliisisedän juttusille ja nätisti selitin missä mun kaverit ja tavarat on ja että mikähän tää aita tässä on. Poliisi ei suostunut päästämään mua aitauksen toiselle puolelle. Sanoi vaan, että alueelle pääsee jos palvelee maata = on poliisi tms TAI jos kaverit tulevat mua hakemaan aidalta ja näin todistavat että olen aiemmin ollut alueella. Mullahan alkoi verenpaine näyttään punasta ihan välittömästi, ensin pitää pyörtyä ja sitten mua ei ymmärretä. Huusin sille poliisille, että eikö se ymmärrä, että mun tavarat on kavereiden luona. Ei mulla ollut mahdollisuutta saada yhteyttä muutakun telepatian avulla. Poliisi oli tyly ja sanoi ettei häntä kiinnosta turistien ongelmat. Sain niin hirveä raivarin että lähdin kiipeämään sen aidan ylitse, mistä ne poliisit ei tietysti tykänneet. Hyvä ettei aseesta tullut kun se ylivirkaintoinen äijä alkaa huutamaan mulle "PERÄÄNNY! BACK OFF MISS, BACK OFF!!" Kaksi poliisia nostaa mut takaisin väärälle puolelle ja alkaa kyselemään henkkareita ja sakkoa kirjoittamaan. Tässä vaiheessa oli onni onnettomuudessa ettei mulla ollut tavaroita mukana. Ei tullut sakkoa kun ei ollut henkilöllisyyttäkään..

Aidalla mun vieressä seisonut herrasmies siinä sitten pyysi mua rauhoittumaan, se oli seurannut tilannetta sivusta ja sanoi ettei mulla ole mitään hätää. Se oli niin mukava. Piti mulle seuraa ilotulitukseen asti ja sen jälkeen pyysi poliisilta luvan lähteä etsimään mun kavereita. Kun kavereita ei löytynyt, se saattoi mut junalle ja maksoi liput ja kaikki (lompakko yms jäi siis kavereiden leiriin). Pääsin siis turvallisesti kotiin, kiitos "välinpitämättömien" nykkiläisten. Seuraavalla kerralla mietin kyllä kaksi kertaa, luotanko täällä poliisiin vai en! Asiakaspalvelusta ei ainakaan tule pisteitä kyseiselle laitokselle. Muahan kohdeltiin kuin jotain terroristia!!

Onneksi kamera kuitenkin oli taskussa mukana, sain kuvattua ilotulituksen! Oli kyllä hieno ja odotuksen arvoinen. Kesti puoli tuntia ja aika mukava määrä rahaa sinne taivaalle pamauteltiin. Vaikka en päässytkään kaverien luokse, mulla oli siltikin erittäin hyvä paikka!

Mun kuvat näyttää vain kapean alan ilotulituksista, jotka jatkui Manhattanilta Brooklynin sillalle. Olivat valtaisat!

Tässä näkyy pari kanssajuhlijaa, kun lähdettiin kävelemään kohti Grand Centralia. Manhattan on kaunis yöaikaan. Kaikki ne valot ja pilvenpiirtäjät..

Olipahan siinä taas seikkailua tälle kuukaudelle, ei tällaista ihan heti uudestaan kiitos. Nyt lähden aloittamaan uutta viikkoa uimahallilla.

Hauskaa maanantaita kaikille! <3

Katri

Huippuhauska lauantai

Heti hirveellä kiireellä hehkuttamaan tänne, kuinka hauskaa mulla oli! :D

Perjantai meni ihan niinkuin ennustinkin, eli uimahallilla ja kämpillä itkiessä. Tänään lauantaina sain sentään kunnon piristysruiskeen, kun olin ostanut pari viikkoa sitten lipun Yankeesin peliin. Sen verran epäsosiaalinen olin jo lippuja tilatessa, että päätin lähteä yksin seikkailulle. Tosin, kuten kohta tulette kuvista näkemään, ei tuolla kovin yksinäistä ole..

Melkein jokaisella jenkillä on Yankeesin univormu päällä peliin mentäessä, tässä kuvaa Yankee Stadiumin ulkopuolelta, missä muutama fani pyrkii sisälle. Stadionille mahtuu n. 52 000 ihmistä, eli muutama. Siitä huolimatta mihinkään ei tarvitse jonottaa, sisäänpääsy sujuu jouhevasti, samoin tuliaiskaupoissa vierailu, ruoan ja juoman osto. En usko että onnistuisi näin sujuvasti suomessa, siellä tuntuu aina jokaisen festarin aikana olevan kilometriset jonot. Että siitä pisteet jenkkilälle!

Plussapisteet suomelle taas tulee kulkemisesta. Manhattanilla (ja tuolla pelissä) kävellessä tekee mieli potkia kanssakulkijoita, jotka poukkoilee mihin sattuu. Suomessa on sentään tilaa jalkakäytävällä Kakelle. NIH!

Vaikka tämänpäiväinen peli olikin ei-niin-suosittua (Toronton Blue Jays) joukkuetta vastaan, oli paikalla porukkaa ihan mielettömästi. Ja kuvat ei edelleenkään kerro riittävästi näistä kokosuhteista. Se stadioni on VALTAVA.

Mitäköhän mahtaa maksaa viidellä suihkukoneella (?) tehtävä mainos Yankeesin pelin aikana..?

Kaikki ne, kenelle kerroin olevani menossa Yankeesin peliin, sanoivat että baseball on todella tylsää. En voisi olla tästä kyllä enempää toista mieltä. Ehkä se johtuu siitä että sääntöjä ei tunneta? Joka tapauksessa tunnelma stadionilla oli ihan mieletön. Ihan kuin olisi ollut jossain rock-konsertissa. Siellä soi hyvä musiikki, ihmiset olivat hyvällä tuulella, aurinko paistoi.. Mulla ei todellakaan ollut tylsää! Tunnelma tarttui heti kun pääsin paikalleni istumaan. En malttanut käydä edes stadionin Hard Rock kahvilassa syömässä, vaan hain kaljaa ja pizzaa tauon aikana, etten missaa peliä.

Koko päivä oli suoraan kuin elokuvasta. Tai jotenkin tuntui hassulta istua siellä, huutaa ihmisten kanssa kun Jeter tai Rodriguez löi kunnarin, kuunnella kun myyjät huutelee kovaan ääneen muutaman dollarin tarjouksia roskaruuasta, lojua auringossa, juoda kaljaa ja syödä sellaista kliseistä amerikanpizzaa (sellaista jättikokoista palasta, tiedättehän :)). Ihan loistavaa siis. Juuri niin kuin odotinkin.

Taisin todella tarvita eilisen jälkeen tämän piristysruiskeen, kivempi aloittaa uusi viikko hyvällä mielellä. Ja onhan tässä vielä huominen aikaa pitää hassua, kun on itsepäisyyspäivä!

Nyt grilli tulille ja nakkisämpylää suuhun. Kyllä tää tästä vielä iloksi muuttuu! :)

Lauantaihalauksin ja suukoin

Katri

Ikävää

Viikonloput on siitä tyhmiä, että tulee extra-aikaa ajatuksille. Viikolla tulee oltua sen verran kiireinen tai väsynyt ettei ole aikaa miettiä sitä kuinka kova ikävä kotiin onkaan.

Amerikkaan lähteminen ja ulkomailla asuminen oli mulle kaksi unelmaa, jotka halusin täyttää jossain vaiheessa elämääni. Kotisuomessa on helppo koviksena ajatella että ulkomailla asuminen olisi mulle ihan helppo homma. Olenhan mä muutenkin sellainen tuuliviiri, aina menossa tai tulossa, niinkuin iskä sanoo. New Yorkista sain pinttymän melkein kaksi vuotta sitten, kun aloin säästämään rahaa matkaa varten. Ensin oli vaan mielessä lähteä reissaamaan pariks kuukaudeks valmistumisen jälkeen. Mutta toki pitää maksimoida hyöty, eikä voi vaan "lomailla". Laiskottelu ei useinkaan kuulu tapoihini, jos haistan rahan. :D Toinen, isompi syy minkä takia aloin unelmoimaan ulkomaista oli ja on äiti. Äiti rakasti eri kieliä ja kulttuureita. Todella elävästi jäi mieleen yksi viimeisimmistä kerroista TAYSissa, kun äiti sanoi, että lähde ulkomaille, jos siihen vielä löytyy mahdollisuus. Äiti itse oli ollut jonkinlaisena matkaoppaana saksassa, jos oikein muistan. Ja aina ollaan perheenä reissattu pitkin eurooppaa. Ne oli hienoja aikoja.

Mutta nyt.. Koti-ikävä on ihan hirveä. Sydämen tilalla on vaan ammottava aukko ja se on kipeä ihan joka päivä. Ikävöin isää ja Annaa ja mietin miten ne pärjää. Pelkään, että jotain tapahtuu. Kotona on helppo kuvitella, että mulla on kontrolli ihan kaikkeen. Että jos jotain tapahtuu, pystyn tekemään asialle jotain. Langat on käsissä. Mutta kun on Atlantin verran välimatkaa. Mulla ei ole niin pitkää lankaa. :(

Ikävä lamaannuttaa siinä määrin, ettei mua juurikaan tällä hetkellä kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin. Ajattelen vaan niitä "vanhoja" siellä kotona. Hieno asenne siis kaiken kaikkiaan, jos yhtenä tavoitteena on voittaa ujous ja olla sosiaalisempi. Tällä hetkellä olen vaan sosiaalinen Facebookissa Suomen kavereiden kanssa. Hianoo. Tänäänkin (perjantaina) olisi pippalot, mutta ei mua vois vähempää kiinnostaa lähteä oman huoneen turvasta yhtään mihinkään. Liian iso ja paha maailma.

Noin. Nyt on kyyneleet loppu tältä päivältä. Tarvisin nyt niitä kannustuksen sanoja sieltä päästä. :) Ja älkää huolestuko, kaikki on ihan hyvin, töissä on kivaa, yliopistolla on kivaa, mitään pahaa ei ole sattunut, mutta mulla on vaan niin kova ikävä!


Rutistuksin


Katri

Touhukas viikonloppu tiedossa

Ahh, kyllä yleiset vapaapäivät vaan on sitten mukavia, varsinkin kun juhlat täällä on eri aikaan kuin suomessa ja mäkin saan ulkomaalaisena niitä juhlia. Siirryin tuossa tunti sitten viettämään pidennettyä viikonloppua, koska 4th of July eli jenkkilän itsenäisyyspäivä lähestyy. Perjantaina eikä maanantaina ei tarvitse raijata persettään töihin siis. Ja mitä suunnitelmissa..?

Ensinnäkin loppuviikolle on ollut jo ajat sitten tiedossa vaikka mitä touhua. Tänään torstaina, mennään tyttöporukalla nyyhkimään leffateatteriin, ettekä ikinä arvaa mitä leffaa...heeehee. No Twilightia tietysti, kun Eclipse tuli eilen maailman ensi-iltaan. Nyt täytyis vaan malttaa odottaa muutama tunti.. :D

Perjantaina taas meillä vaihtuu hieman talon väkeä ja vietetään yksiä läksiäisiä White Plainsilla. Saa nähdä miten mun käy tällä kertaa. Kaikki juhlintayritykset on tähän mennessä päättynyt joko nukahtamiseen (kolmen kaljan jälkeen) tai huonoon oloon (kahden kaljan jälkeen), joten mielenkiinnolla odotan mitä tapahtuu huomenna. Varmaan mummoilen ja nössöilen ja päädyn viettämään perjantai-iltaa uimahallille, niinkuin viime viikolla. Vanhuus ei tule yksin.

Lauantaina olisi tiedossa periamerikkalaista viikonloppuviihdettä, elikkäs baseballia eli pesistä niinkuin me suamalaiset tupataan sanomaan. Mä haluan ostaa sellaisen jättisormen ja syödä nakkisämpylää ja juoda kaljaa, niinkuin jenkkileffoissa tehdään.. :) Yritän olla ottamatta ennakkoasennetta, mutta täällä kaikki valittaa kuinka tylsää pesis on. Minä en piittaa, veikkaan että tuollaisissa paikoissa tunnelma on tärkeämpää, kuin itse peli (joku tosi kova fani vois vähän kuristaa mua tällaisesta kommentista..).

Sunnuntaina suunnataan sitten kohti Manhattania itsenäisyyspäivän (Independence Day) viettoon. Tänä vuonna ilotulitus järjestetään West Sidella, mikäli olen juorut käsittänyt oikein. Hiukan jännittää juhlia miljoonien muiden ihmisten kanssa. Manhattanilla suljetaan melkein kahdenkymmenen korttelin verran päätietä (Broadway) minne ihmiset menee piknikvarusteiden ja tuolien kanssa juomaan viiniä. Luvassa on myös paraateja ja kaikenlaista muuta nähtävää, joten tätä odotan jo kovasti. Laitan heti taas tänne kuvia kun jaksan ja mahdollisesti myös videota ilotulituksesta, koska se on kuulemma ihan mieletön.

Nyt suuntaan kohti Palisadesia katsomaan vamppyyreita.


Pitäkää huolta murmelit!


Katri